Facebook | Twitter | Youtube |

UrbanApa

Tilaa Urbanapa uutiskirje!

Blog

 

Urbaani kulttuuri–, taide– ja tapahtumayhteisö
Urbant kultur–, konst– och evenemangssamfund
Community for Urban Culture, Art and Events

UrbanApa
Exchange

NEXT STEP - OSA 5

Kirjoittanut
3 päivää sitte

NEXT STEP - OSA 5

Kuinka huomioida moninaisuus ja antirasistisuus tanssinopetuksessa – ehdotuksia käytännön työhön

 

Kirjoittanut Sonya Lindfors Sophia Wekesan avustuksella.

 

Maailma muuttuu ja sen myötä myös Suomi. Nyt kasvavalla sukupolvella erinäköisiä, – kielisiä ja taustaisia nuoria on oikeus harrastaa turvallisessa ja myönteisessä ilmapiirissä. Tällä hetkellä keskustelu moninaisuudesta on Suomessa kuitenkin vielä alkutekijöissään. Sanasto on vierasta ja työkalut puutteellisia.

 

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on tuoda esiin kysymyksiä, terminologiaa ja teemoja, jotka liittyvät moninaisuuden ja kulttuurisensitiivisyyden huomioimiseen tanssinopetuksessa. Samalla yritämme antaa konkreettisia työkaluja. Kirjoitus koostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen osa toimii johdatuksena aiheen pariin. Me käymme läpi sanastoa ja keskeisiä ajatuksia erilaisten kysymysten ja esimerkkien kautta. UrbanApan edelliset julkaisut “TOISEUS 101 – näkökulmia toiseuteen” ja “Blackness & the Postmodern” toimivat hyvinä jatkolukemisina.

 

Jotta voimme ymmärtää, mitä moninaisuuden huomioiminen, kulttuurisensitiivisyys tai antirasismi voivat olla käytännössä, meidän pitää ymmärtää, mitä niillä tarkoitetaan. Sanoilla ja sanoittamisella on myös valtava merkitys turvallisemman oppimisympäristön luomisessa.

 

Lähdetään liikkeelle määrittämällä muutama keskeinen termi.


Moninaisuuden huomioiminen
tarkoittaa sitä että ihmisen identiteettiin kuuluvia eroja kunnioitetaan turvallisessa ja myönteisessä ilmapiirissä. Moninaisuus ei viittaa suoraan ihonväriin tai etniseen taustaan, vaan siihen, että me olemme kaikki erilaisia. Ihmisen identiteetti rakentuu lukemattomista ominaisuuksista, jotka voivat liittyä esimerkiksi sukupuoli-identiteettiin, sosioekonomiseen taustaan, seksuaaliseen suuntautumiseen, ikään, fyysisiin ominaisuuksiin, toimintakykyyn, ulkonäköön, uskontoon, kieleen, kulttuurisiin taustoihin tai uskontoon. Me olemme kaikki erilaisia, mutta meillä kaikilla tulisi olla yhtäläiset oikeudet elää, toimia, kasvaa, oppia ja harrastaa kunnioittavassa ja kannustavassa ympäristössä.

 

Kulttuurisensitiivisyydellä tarkoitetaan kykyä kohdata ihmiset yksilöinä samaan aikaan kun pyritään tunnistamaan, millaisia merkityksiä kulttuurit saavat meitä ympäröivässä ajassa ja yhteiskunnassa. Kulttuurisensitiiviseen kohtaamiseen kuuluu tietoisuus vallitsevista normeista, omista kulttuurisista lähtökohdista sekä positiivista tai negatiivisista ennakkoluuloista, jotka voivat vaikuttaa olennaisesti kohtaamisen laatuun ja kulkuun.

 

Antirasismi  eli rasismin vastaisuus pyrkii torjumaan, kitkemään ja poistamaan rasistista ajattelua ja toimintaa. Rasismi ei ole vain ennakkoluuloja tai ikävää huutelua, vaan valtarakennelma, jolla ylläpidetään rakenteellista sortoa ja eriarvoisuutta. Rakenteellista sortoa on esimerkiksi se, että romanien on paljon vaikeampi saada työpaikkaa kuin valkoisten suomalaisten, vaikka heillä olisi työhön paremmat edellytykset. Saamelaisia on estetty harjoittamasta omaa kieltään ja kulttuuriaan tai se, että nimellä, joka ei kuulosta perinteiseltä suomalaiselta on haastavaa saada vuokra-asuntoa.

 

1. ALOITA LUOMALLA TURVALLINEN TILA

Turvallisemman tilan luominen voi olla pienestä kiinni. Käy kauden aluksi osallistujien kanssa selkeästi säännöt läpi. Mitä saa tehdä, mitä ei saa tehdä. Miten työskentelemme yhdessä, kuka on vastuussa, miten voi pyytää apua. Tanssikoulun kanssa voi käydä myös käytännöt läpi sen suhteen, mitä tapahtuu jos ilmenee syrjintää, häirintää tai kiusaamista. Seuraako jokin sanktio, järjestetäänkö tapaaminen vanhempien kanssa, onko tarvittaessa mahdollista tuoda mukaan ulkopuolista ammattilaista?

Tunnin voi aloittaa esimerkiksi näin:

Hei kaikki ja tervetuloa!

Meidän tanssikoulu on syrjintävapaa! Täällä on nollatoleranssi rasismille, syrjinnälle,  kiusaamiselle, häirinnälle ja sortavalle käytökselle. Me emme käytä sellaista kieltä, joka on toisille loukkaavaa. Me kunnioitamme muiden rajoja. Me pyrimme toimimaan kunnioittavasti, muita kohtaan. Me olemme kaikki erilaisia ja se on rikkaus, jota meidän pitää yhdessä vaalia. Jos tulee jokin turvaton tilanne, minä olen vastuussa. Minulle voi tulla sanomaan myös tunnin jälkeen, jos ei tässä uskalla.

 

2. ÄLÄ OLETA

Kun nuori astuu ovesta sisään ja tulee mukaan toimintaan tai tanssitunnille, me emme voi päätellä hänen ulkonäöstään juuri mitään. Tärkeää on kohdata jokainen nuori yksilönä ilman ennakko-oletusten tai normien painolastia.  Me emme voi tietää hänen taustaansa, kokemuksia tai sukupuolta, joten on hyvä välttää lokeroimasta oppilaita. Riittää kun toteaa että uusi, hieno ja rohkea ihminen on tulossa toimintaan mukaan. Yksilö, jonka identiteetin rakentumiseen kuuluvat ne lukemattomat mahdollisuudet ja kerrokset, risteymät joista emme vielä tiedä.

Kun tunnin tai kurssin aluksi on käyty työskentelyn lähtökohdat läpi, voi pitää esittelykierroksen esimerkiksi näin:

Aloitetaan siitä, että jokainen voi kertoa oman nimensä, mitä haluaa omista taustoistaan, halutessaan oman sukupuoli-identiteettinsä tai jotain muuta olennaista, mitä meidän muiden tulisi tietää, jotta voimme työskennellä turvallisemmin yhdessä.

Kaikesta huolimatta on välillä vaikeaa sanoittaa henkilökohtaisia tai joskus kipeitäkin asioita ääneen. Tätä tulee kunnioittaa. Älä kysele seksuaalisesta suuntautumisesta tai etnisestä taustasta, ellei nuori itse tuo asioita esille. Nuori sanoo sen, mitä pystyy ja haluaa, ajan kanssa luottamus voi lisääntyä. On hyvä muistaa, että identiteetti on muuttuva. Usein itsekin palaan harjoitukseen ja muistutan, että omaa identiteettiä voi ja saa määrittää uudelleen.

 

3. OLE TARKKANA KIELEN KANSSA

Koska emme voi tietää eri ihmisten taustoja ja kokemuksia, etnisiin-, kulttuurisiin taustoihin tai elämäntilanteeseen tai kulkuun viittaavat termit ovat vaikeita. Osa termeistä liittyy ennemminkin etniseen- tai kulttuuriseen taustaan, kuten afrosuomalainen, romani, saamelainen, virolainen. Ruotsinkielinen tai ei-suomenkielinen puolestaan liittyvät enemmän kommunikaatioon.  Termit ulkomaalaistaustainen, pakolaistaustainen tai maahanmuuttaja eivät liity ulkonäköön vaan elämäntilanteeseen ja sen kulkuun. Näitä ja monia muita termejä käytetään usein ristiin ja väärin. Minä en esimerkiksi ole maahanmuuttaja, vaikka isäni on syntynyt jossain muualla. Olen syntynyt Suomessa ja siten suomalainen. Monikulttuurinen- tai maahanmuuttaja – sanoja käytetään liian usein synonyyminä ruskealle ihonvärille. Tällöin esimerkiksi nuorta, jonka isä on vaikkapa Ruotsista ei kutsuta monikulttuuriseksi toisin kuin nuorta, jonka isä on Intiasta. On siis tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten puhumme, koska jokin termi voi olla toiselle hyvä ja toinen voi pitää sitä erittäin loukkaavana. Lähtökohtaisesti kannattaa puhua nuorista heidän nimillään.

Käydään tässä kuitenkin läpi terminologiaa.

Monikulttuurinen –  sanasta on muodostunut jonkinlainen kattotermi muille kuin kantasuomalaisille. Todellisuudessa me kaikki olemme monikulttuurisia, sanaa kulttuuri ei voi korvata sanalla etnisyys. Kulttuurit ovat muuttuvia, kehittyviä, joustavia ja dynaamisia.

Tämä pätee myös kieleen. Uuden sukupolven suusta on tullut valtava määrä termejä kuvaamaan heidän omaa kokemustaan. Koko Hubaran luoman Ruskeat Tytöt – media-alustan myötä syntyi ja vakiintui termi ruskea. Osa käyttää itsestään sanaa musta, osa tummaihoinen, osa mixed tai vaikkapa afro-suomalainen. Termit POC (person of color) ja mixed ovat lainauksia englannista, eivätkä ne erilaisista kielipoliittisista ja kulttuurihistoriallisista taustoista johtuen käänny luontevasti suomen kielelle. Termien määrittely on keskeinen osa identiteetin luomista. Miten nuori määrittelee itse itsensä? Millaisia sanoja hän käyttää? Kenenkään ulkonäön tai kielen perusteella ei voi arvioida kulttuuria, kansalaisuutta tai muuta ominaisuutta.

Tarkkuus kielenkäytössä ei ole nipottamista, vaan edistää turvallisen tilan luomista.  Siksi sitä on hyvä harjoitella.

 

4. OLE TARKKANA JA PUUTU AJOISSA

Onko joku eristäytynyt, vetäytynyt, onko jonkun käytös muuttunut? Onko tunneilla klikkejä? Kiusaamista tai syrjintää voi myös tapahtua sosiaalisen median alustoilla tai netissä, joka tekee tilanteiden huomaamisesta monimutkaisempaa. Tästä syystä on hyvä pitää huolta ryhmän dynamiikasta ja hyvästä työskentelyilmapiiristä.

Jos rasistisia tekoja, syrjintää tai kiusaamista kuitenkin tapahtuu, opettaja on opetustilanteesta vastuussa. Pysäytä tilanne, artikuloi mitä tapahtui ( tuo mitä sanoit oli rasistista) ja tee selväksi, että se ei ole sallittua. Tilanne voi olla rasismin/kiusaamisen uhrille ahdistavaa, häpeällistä ja noloa. Älä vähättele tilannetta (no täähän oli ihan pikkujuttu) äläkä ohita sitä. Jos tuntia ei voi keskeyttää, tapahtuneesta voi keskustella tunnin jälkeen.

Tanssikoulussa olisi hyvä olla selkeät toimintatavat, milloin tapahtuman voi selvittää koululla, milloin oppilaan vanhemmat pitää ottaa mukaan ja milloin pitää ottaa mukaan ulkopuolisia ammattilaisia.

 

5. NORMIT JA NIIDEN PURKAMINEN

Tämä kohta liittyy oikeastaan kaikkeen edelliseen, mutta on välillä vaikeampi hahmottaa. Normi on sosiaalinen käyttäytymissääntö, joka sisältää oletuksen siitä miten asioiden pitäisi olla. Normit muodostuvat siten, että tietyissä yhteisöissä on totuttu pitämään jotain toimintatapoja tavallisina, hyväksyttyinä tai toivottuja. Normit ovat usein näkymättömiä heille, jotka mahtuvat kyseiseen normiin. Tästä johtuvat sellaiset ajatukset kuin “tasa-arvo on jo toteutunut” tai “rasismia ei ole olemassa”. Meillä on mm. vallalla heteronormi, cissukupuolinormi, kahden sukupuolen normi, vammattomuusnormi, nuoruusnormi, laihuusnormi ja valkoisuusnormi.

Käytän usein esimerkkinä sitä, kuka on kuvittelussa keskiössä ja kuka meidän mielestä edustaa normaalia. Normit luovat meidän ennakkoluuloja ja – oletuksia, joita meidän tulisi pyrkiä heiluttamaan ja purkamaan.

 Sulje silmäsi hetkeksi ja kuvittele uusi oppilas, jonka nimi on Paula Suomalainen. Kuka hän on, miltä hän näyttää?

 Onko hän valkoinen, kantasuomalainen, suomenkielinen, hoikka, toimintakykyinen ja cissukupuolinen? Voisiko Paula olla ruskea, muunsukupuolinen, isokokoinen, käyttää huivia tai vaikkapa olla pyörätuolissa?

Normit luovat ja ylläpitävät yhteiskunnan epätasa-arvoisuutta, sillä mitä lähempänä normia olet, sitä vähemmän rakenteellisia esteitä sinulle tulee vastaan. Vaikka kaikki ovat tasa-arvoisia, yhteiskunta ei kohtele meitä samalla tavalla. Kukaan ei kiinnitä huomiota heteropariskuntaan, eikä vaaleaihoista kiusata ihonvärin takia. Hoikkaa tai urheilullista eivät tuntemattomat ihmiset käske kadulla laihduttamaan. Jotta voimme luoda turvallista kasvuympäristöä nuorille, meidän pitää olla tietoisia yhteiskunnassa vallitsevista normeista ja niiden aiheuttamista rakenteellisista esteistä ja ennakkoluuloista. Meistä kukaan ei elä yhteiskunnan ja normien ulkopuolella, mutta omien ennakkoluulojen myöntäminen on usein kivuliasta. Muutos tapahtuu kuitenkin vain tunnistamalla, sanoittamalla ja sitä kautta muuttamalla toimintatapoja.

 

6. KEITÄ TÄÄLLÄ ON, KEITÄ EI?

Puhutaan lopuksi vielä hetki representaatiosta, jonka voisi tässä kontekstissa kääntää esimerkiksi edustukseksi tai edustamiseksi. Omassa nuoruudessani ei ollut esimerkkejä ruskeista suomalaisista, jotka toimivat taiteilijoina, tanssijoina tai esiintyjinä. Minulla ei ollut omannäköisiä esikuvia. Esikuvien merkitys on kuitenkin valtava. Hyvänä esimerkkinä toimii Tarja Halonen, Suomen ensimmäinen naispresidentti. Hänen kautensa jälkeen syntyneillä tyttöoletetuilla lapsilla ei ole vaikeuksia kuvitella, että heistäkin voisi tulla presidentti. Tästä syystä olen tehnyt työtä taiteenkentän moninaistamisen puolesta. Tarvitsemme erilaisia, erinäköisiä ja – taustaisia taiteilijoita, jotka voivat kertoa moninaisia tarinoita maailmasta.

 

Omalla työpaikalla voi kiinnittää huomiota siihen keitä siellä on, keitä ei. Onko opettajakunnassa monimuotoisuutta? Entäpä oppilaissa? Jos ei, miten sitä voisi edistää? Onko rekrytoinnista mahdollista keskustella tai miettiä tapoja, miten eritaustaiset nuoria voisi kannustaa tunneille? Toki usein kyse on saavutettavuudesta tai taloudellisesti realiteeteista (tanssin harrastaminen on usein kallista), mutta mitä voimme tehdä niissä raameissa missä toimimme?

 

Meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa omalla toiminnallamme. Yhdessä me voimme työskennellä sitä kohti, että tulevaisuudessa tanssikoulut voisivat olla turvallisia, pehmeitä ja voimaannuttavia paikkoja, jossa jokainen nuori voi kokea kuuluvansa joukkoon.

 

Sonya Lindfors on helsinkiläinen koreografi ja UrbanApan taiteellinen johtaja. Kaikessa työssään Lindfors pyrkii yhteisöllistämään, voimaannuttamaan ja ravistelemaan vallitsevia valtarakennelmia.

 

Sophia Wekesa on helsinkiläinen tanssija, dj ja kulttuurisensitiivisen nuorisotyön asiantuntija.

 

Teksti on osa UrbanApan uutta kirjoitussarjaa, joka kulkee nimellä NEXT STEP – KOHTI PAREMPAA TANSSINOPETUSTA. Sarjaa toimittaa ja kuratoi Anniina Jääskeläinen.

Exchange

NEXT STEP - OSA 4

Kirjoittanut
18 päivää sitte

NEXT STEP - OSA 4

Lapsuuden ja nuoruuden seksuaalisuudesta

Kirjoittanut Pekka Pinola

 

”Jokaisella on oikeus elämään, vapauteen ja turvallisuuteen, joita ei saa uhata, rajoittaa tai riistää mielivaltaisesti seksuaalisuudesta johtuvin syin.”

 

Jokaisella on oikeus hallita ja päättää vapaasti heidän seksuaalisuuttaan

ja kehoaan koskevista asioista.”

 

Seksuaalisuus on osa jokaista ihmistä. Seksuaalisuus vaikuttaa meidän tapaamme tuntea, käyttäytyä, elää ja olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Seksuaalisuus on jokaisessa ihmisessä vauvasta vanhukseen ja se kehittyy sekä muuttaa muotoaan vuosien varrella.

 

Lapsuuden ja nuoruuden seksuaalisuus on herkkä aihe, josta puhuminen ja sen esille ottaminen ovat yhteiskunnassamme osin vaiettua asiaa. Lapsuuden ja nuoruuden seksuaalisuus on olemassa ja sillä on tärkeä osa nuoren kehitystehtävissä kohti aikuisuutta. Valveutuneelle, nuorten kanssa töitä tekevälle ihmiselle on tärkeää tuntea myös seksuaalisuuden kehittymistä. Yksinkertaistettuna seksuaalisuuden kasvaminen tapahtuu portaittain, joiden toteuttaminen tapahtuu yksilöllisesti ja eri vaiheiden välillä tapahtuva aaltoilu on myös tavallista.

 

Lapsuus

Seksuaalisuus on tärkeä osa jokaista ihmistä ja se on olemassa myös vastasyntyneelle. Vauvaiässä keskitytään aisteihin; maistaminen, näkeminen, kuuleminen ja tunteminen ovat tärkeässä roolissa. Kun tullaan taaperoikään oman kehon tunnistaminen ja siihen tutustuminen esim. koskettelun kautta ovat tärkeitä seksuaalisuuden kehityksen tehtäviä. Taapero myös nauttii kosketuksesta ja kulttuurisidonnaiset asiat, kuten normit alkavat tulla osaksi lasta. Sukupuoli-identiteetti alkaa tässä vaiheessa myös kehittyä.

 

Leikki-iässä tutustutaan edelleen kulttuurisiin tapoihin ja erilaisiin normeihin. Seksuaalisuuden kehittymisen osaksi kuuluvat myös alastomuuteen liittyvät leikit, joista pian lasten oppiessa sosiaalisen yhteisönsä säännöt, tulee usein salattuja. Seksuaalisuuden kehittymisen tärkeänä osana lapsi oppii vuorovaikuttamaan toisten ihmisten kanssa, oppii tuntemaan ja tulkitsemaan toisten tunteita. Lapsi oppii empatiaa, joka on tasapainoisen seksuaalisuuden avainelementtejä.

 

Varhaisnuoruudessa, kymmenen ikävuoden molemmin puolin, seksuaalista kehitystä kuvaavat ensimmäiset ihastumiset ja romanttisten haaveiden esiin tuleminen. Lapsi voi tässä vaiheessa ihastua johonkin lähipiirin aikuiseen, joka voi olla esimerkiksi oma vanhempi tai harrasteryhmän vetäjä. Hieman myöhemmin lapsi ymmärtää, ettei lähipiirin aikuinen ole hänelle tavoitettavissa ja idolisoinnin kohde siirtyy abstraktimpiin hahmoihin, kuten elokuvatähtiin tai roolihahmoihin.

 

Varhaisnuori seuraa ympärillä toimivaa yhteiskuntaa hyvin tarkasti. Sukupuoliroolit ja niiden toteuttaminen lapsen elinpiirissä ohjaavat usein ajattelua. Mikäli maailmankuvaa ei tässä kohdassa laajenneta, voi esimerkiksi itsensä pojaksi kokevan tytöksi syntyneen lapsen psykososiaalinen kehitys vaarantua. Huomioonottavassa ja turvallisessa ympäristössä nuori saa kuitenkin rauhassa toteuttaa omia kehitystehtäviään, jotka ovat tärkeitä tulevaisuuden kokemusten kannalta.

 

Nuoruus

Nuoruudessa seksuaalisuuden kehittyminen yhdessä murrosiän kehollisten muutosten kanssa voi olla erittäin myrskyisää. Kasvavia viettejä, seksuaalisesti virittyneitä ajatuksia, unia ja fantasioita esiintyy lähes jokaisella nuorella. Nämä asiat voivat hämmentää nuorta ja näkyä ulospäin esimerkiksi levottomuutena ja seksuaalisuutta korostavana puheena tai käytöksenä. Toisaalta seksuaalisuuden kehittyminen voi olla romanttisia ajatuksia ja unelmointia, jotka eivät juurikaan näy ulospäin. On myös nuoria, joilla ei herää murrosiässä minkäänlaisia seksuaalisia tarpeita tai tunteita ja tämä kokemus voi jatkua aikuisuuteen, tai vaikka loppuelämän. Jokainen vaihtoehto on yhtä arvokas, normaali ja tärkeä, seksuaalisuuden kehittyminen on yksilöllinen polku.

 

Nuoruudessa kehoon liittyy hyvin herkkiä asioita muun muassa epävarmuutta omasta vartalosta esiintyy paljon. On tärkeää, että kasvava nuori saa itse omilla ehdoillaan tutustua kehoonsa. On tavallista, että esimerkiksi itsetyydytys kuuluu osana kehittyvän nuoren elämään, joskus jopa useita kertoja päivässä.

 

Aikuisen rooli nuoren kehityksen tukena

Alati muuttuvassa kehossa ja mielen myllerryksessä nuori voi olla hämmentynyt. Epärealistinen vertailu toisiin ihmisiin ja kehonkuvan vääristyminen ovat myös verrattain tavallisia ilmiöitä. Nuori tarvitsee tukea tässä vaiheessa terveellisiin elämäntapoihin ja hyväksyvää ilmapiiriä kehollisuuden tueksi. Nuori saattaa pukeutua hyvinkin paljastaviin ja seksuaalisesti virittyneisiin vaatteisiin, mutta tämä ei tarkoita sitä, että hän olisi halukas seksuaaliseen kanssakäymiseen. Kehollinen koskemattomuus on ihmisoikeus. Ahdistunut nuori voi aktiivisesti hakea fyysistä läheisyyttä lohdutukseksi, jolloin aikuisen täytyy tuntea rajat hyväksyttävästä käyttäytymisestä nuoren ja aikuisen välisessä vuorovaikutuksessa.

 

Ulospäin joskus rajulta tai hyvinkin avoimelta vaikuttava nuori on herkässä kehittymisen vaiheessa, jossa myös erilaiset ulkopuolisen paineet ovat kovat. Nuorilla saattaa olla vääristyneitä käsityksiä ikätovereidensa seksuaalisista kokemuksista ja nuoret kokevat painostusta oman seksuaalisuutensa toteuttamiseen. Muiden seurustelusuhteet tai käyttäytyminen seksuaalisvirittyneesti voi ahdistaa nuorta ja ajaa hänet tekemään itselleen epämiellyttäviä asioita. Tilan antaminen ja nuoren tukeminen ovat tärkeässä roolissa. On muistettava, että fyysisesti lähes jo aikuista vastaava nuori on kuitenkin kehitystehtäviensä kanssa kesken ja tarvitsee ohjausta sekä turvallista läsnäoloa aikuisilta.

 

Huomioitavaa pedagogisen työskentelyn tueksi

Itseilmaisu esimerkiksi tanssin keinoin voi olla kannatteleva ja eteenpäin kuljettava voimavara nuorelle. Tanssissa kehollisuus on hyvin vahvana mukana ja tämän vuoksi aiemmin esitetyt vartaloon tai itseen liittyvät epävarmuustekijät voivat olla ahdistavia. Toisille nuorille tämä ei ole elämää häiritsevä tekijä, mutta ilmiö on toisaalta ohjaavan aikuisen näkökulmasta tärkeä pitää mielessä. Ilmaisussa on tärkeää, että nuori voi käyttää kehollisuuttaan siten, että se ei loukkaa hänen oikeuttaan omiin valintoihin ja yksityisyyteen, eikä toisaalta loukkaa muiden ihmisten vastaavia oikeuksia. Tarvittaessa nuoren voi ohjata keskustelemaan esim. terveydenhoitajan tai koulukuraattorin kanssa, jotta tilanne ei pääse kärjistymään.

 

Nuorten kanssa työskennellessä on tärkeää myös normikriittisyys. Normikriittisessä ajattelussa ihmisen piirteet, kuten sukupuoli tai seksuaalisuus eivät ole määrittäviä tekijöitä. Sukupuoli- ja seksuaali-identiteetin kehittyminen ja vahvistuminen ovat myös nuoruuden kehitystehtäviä, joiden kanssa nuori voi ahdistua äärimmäisen pahasti. Yhteiskunnassamme on tavallista esittää asioita heteronormatiivisessa valossa ja esimerkiksi homoseksuaalisia tunteita tai ajatuksia läpikäyvä nuori kokee helposti olevansa vääränlainen tai huonompi kuin muut. Sukupuolen ja seksuaali-identiteetin kanssa on tärkeää olla olettamatta, jolloin mahdollistaa jokaiselle nuorelle yhtäläiset oikeudet omiin tunteisiin ja kokemuksiin.

 

Seksuaalisuus ja sen toteuttaminen ovat vahvasti kulttuurisidonnaisia asioita. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa tämä on tärkeää huomioida nuorten kanssa työskennellessä. Tutkimusten mukaan suomalaiset suhtautuvat sallivammin alastomuuteen, erityisesti lasten kohdalla verrattuna esimerkiksi amerikkalaisiin. Eurooppalaisilla on yleisesti vapaampi suhtautuminen seksuaalisuuteen, mutta toki on huomioitava muun muassa uskontoihin liittyvät käyttäytymisen eroavaisuudet. Kulttuurinen perimä vaikuttaa lasten kasvatukseen, mutta on tärkeä muistaa, että perheen sisäinen kulttuuri vaikuttaa usein seksuaalisuuden kehittymiseen vielä enemmän; miten asioista puhutaan, kuka saa puhua ja voiko toista koskettaa esimerkiksi halaamalla. Eri taustoista tulevien nuorten ryhmissä haasteita varmasti esiintyy, mutta edelleen tärkeintä on kehittää hyväksyvää ilmapiiriä, jossa jokainen nuori voi olla turvallisesti oman kulloisenkin kehitystehtävänsä kanssa.

 

Nuorten kanssa työtä tekevien on tunnettava peruspiirteissään seksuaalisuuden kehittyminen ja kyettävä tukemaan nuorta kasvutehtävässään hänen tarpeidensa vaatimalla tavalla. On tärkeää tietää, että nuoren maailmankuvassa seksuaalisuus ja seksi voivat hyvinkin esiintyä niin puheissa kuin teoissa, eri tavalla kuin miten aikuinen (omalla kehityspolullaan) on ne tottunut näkemään. Kaikkien nuorten kanssa töitä tekevien ei luonnollisestikaan tarvitse olla seksuaalikasvattajia ja tärkeintä onkin tukea nuorta hänen kehityksessään sekä ohjattava nuori tarvittaessa tiedon äärelle.

 

Lopuksi: Seksuaalisuuden hedelmät

Kuten fyysinen olemuksemme, liikkuminen, kasvojen ilmeet ja ajatukset, seksuaalisuus on osa ihmistä ja se voi ilmentyä monin eri tavoin eri elämänalueilla. Siihen voi liittyä suurta tuskaa ja ahdistusta, mutta pohjimmiltaan seksuaalisuus on osa, joka hyvin vahvasti linkittyy nautintoon ja vahvimpiin tunteisiin, joita elämän aikana koemme. Asioita ja elämää ei pidä eikä tarvitse seksualisoida nuorille turhaan, kyse on nuorten elämää muokkaavien voimien tuntemisesta ja tuen antamisesta.

 

Lasten ja nuorten seksuaalisuus on joskus hyvinkin haastava asia. Muistamalla jokaisen yksilöllisyyden ja oikeuden omaan koskemattomuuteen sekä itsemääräämisoikeuteen, seksuaalisuuden kehitys saa parhaat mahdolliset lähtökohdat. Mikäli seksuaalisuus aiheuttaa ahdistusta löytyy Suomesta koulutettuja henkilöitä; terveydenhoitajia, psykologeja, seksuaalikasvattajia, -neuvojia ja -terapeutteja, jotka mielellään tarjoavat tukea ja koulutusta – niin nuorille kuin heidän kanssaan työskenteleville aikuisillekin.

 

Nuoren omatahtinen seksuaalisuuden kehittyminen luo pohjan aikuisuuden kypsään seksuaalisuuteen, johon kuuluvat seksin lisäksi tunne-elämätaidot ja ihmisten arvostaminen sekä kunnioittaminen. Seksuaalisen kehityksen tavoitteena on tasapainoinen, henkilön itse hyväksi kokema seksuaalisuus, joka tuottaa nautintoa niin ihmiselle itselleen kuin myös kanssaeläjille.

 

Jokaisella on oikeus ajatuksen, mielipiteen ja ilmaisun vapauteen liittyen seksuaalisuuteen, sekä oikeus ilmaista omaa seksuaalisuuttaan esimerkiksi ulkonäöllä, viestinnällä tai käyttäytymisellä asianmukaisella kunnioituksella toisten oikeuksia kohtaan.”

 

Tekstissä esiintyvät lainaukset: Seksuaalioikeuksien julistus, World Association for Sexual Health

 

Lapsi ja seksuaalisuus, Väestöliiton internetsivut

http://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/pienten_lasten_vanhemmat/lapsijaseksuaalisuus/

 

Lapsen seksuaalinen kehitys 0 – 6 -vuoden iässä (taulukko)

http://vaestoliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/e1326b8aa7b0ee2912efa2ae0bb58da3/1549443458/application/pdf/4122900/Koko%20ik%C3%A4taulukko.pdf

 

Portaita pitkin – Lapsuuden ja nuoruuden seksuaalisuuden kehittyminen

Korteniemi-Poikela & Cacciatore, 2010

 

Seksuaalikasvatuksen opas, Katriina Bildjuschkin, 2015

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/129742/TY%C3%962016_35_web_korjattu.pdf?sequence=5

 

Pekka Pinola on synnytyksiin ja naistentauteihin erikoistuva lääkäri, tutkija ja seksuaalineuvoja.

 

Teksti on osa UrbanApan uutta kirjoitussarjaa, joka kulkee nimellä NEXT STEP – KOHTI PAREMPAA TANSSINOPETUSTA. Sarjaa toimittaa ja kuratoi Anniina Jääskeläinen.

Exchange

NEXT STEP - OSA 3

Kirjoittanut
26 päivää sitte

NEXT STEP - OSA 3

Tavoitteellinen tanssin harrastaminen nuoruusiässä

Kirjoitanut Jenni Heikkinen

Nuoruusikä on monella tapaa mullistava elämänvaihe. Suhteellisesti lyhyessä ajassa kehittyvä ihminen kokee sekä fyysisesti, psyykkisesti että sosiaalisesti suuria muutoksia: murrosiän muutokset kehossa voivat olla epäsuhdassa psyykkisen kehityksen kanssa tai toisinpäin. Samanaikaisesti sosiaaliset suhteet muuttuvat monisyisemmiksi ja opilliset haasteet kasvavat vuosi vuodelta kulminoituen jatko-opintojen suunnan valitsemiseen. Nuori tekee kovasti töitä vähitellen irtaantuen vanhemmistaan, omien harrastusten, kiinnostuksenkohteiden ja vertaissuhteiden merkityksen vahvistuessa. Tämän lisäksi seksuaali- ja sukupuoli-identiteetti tulevat eri tavoin keskelle mieltä. Ei ihme, että tämän kaiken mullistavan lomassa nuori herkästi ”taantuu” mustavalkoiseen ajattelun maailmaan: nuori ikään kuin tarvitsee edes joitakin selkeitä asioita mieleensä kaiken epävarmuuden keskellä.

 

Tanssi on monimuotoinen taide- ja liikuntamuoto, joka voi ruokkia nuoren kasvua, luovuutta ja itsenäisyyttä. Murrosiän myötä muuttuvan kehon vähittäinen haltuunotto on nuorelle yksi tärkeimmistä kehitystehtävistä matkalla aikuisuuteen. Tanssissa kehollisuuteen ja luovuuteen yhdistyy myös syviä sosiaalisia merkityksiä, koska tanssia usein harrastetaan osana ryhmätoimintaa.

 

Tanssi on siitä joustavaa harrastamisen muodoissaan, että sitä on mahdollista harrastaa kevyemmin viikoittaisilla tunneilla tai tiiviisti ja tavoitteellisesti pitkäjänteisesti ponnistellen. Käsittelen tulevassa ensi sijassa tavoitteelliseen tanssin harrastamiseen liittyviä nuoruusiän kehityksen näkökulmia. Tavoitteellisella tanssin harrastamisella voisi tässä yhteydessä ajatella useamman kerran viikossa tapahtuvaa harjoittelua, jolla pyritään kehittymiseen määrätietoisesti.

 

Nuoruusikä ja kehollisuus

Pitkäjänteinen tanssin harrastaminen on parhaimmillaan monella tapaa nuoren kehitystä tukevaa. Nuorella muuttuva keho herättää väistämättä epävarmuutta, kömpelyyden tunnetta ja omaan kehoon kotiutuminen vie aikaa. Nuoruusiässä heräävä seksuaalisuuden toteuttamisen sisäinen, usein myös ulkoinen, paine lisää kehollista levottomuutta. Konkreettista toteuttamista seksuaalisuuden kautta vielä harjoitellaan mielikuvatasolla. Niillä nuorilla, jotka nauttivat kehollisesta harjoittelusta saavat tanssin kautta vahvistusta pystyvyyden kokemukseen. Kokemus omasta kehosta tutumpana vahvistuu tanssissa kehoon liittyvän itsetuntemuksen lisääntyessä.

 

Heräävän seksuaalisuuden ja oman erillisen minuuden kypsymisen vuoksi tavoitteellinen tanssin harrastaminen nuoruusiässä on toisaalta äärimmäisen haurasta ja herkkää. Tanssissa oma keho tulee näkyväksi ja toisten katseiden merkitys korostuu epävarman nuoruusikäisen mielessä. Vaikka nimenomainen tanssilaji ei esimerkiksi tietynlaista kehoihannetta välttämättä suoraan vahvistaisikaan, on jonkinlaisten ulkonäköpaineiden olemassaolo väistämätöntä. Esimerkiksi katutanssilajeissa voi ajatella olevan ehkä enemmän liikkumatilaa tämän suhteen. Tietyissä tanssilajeissa kuitenkin myös tämänkaltainen rivien välistä luettava tai suoraankin todettu paine tiettyjen ulkonäkönormien täyttymiseen on olemassa.

 

Ympäristöstä tulevat kommentit jäävät mieleen ja korostuvat, kun nuori etsii erillistä omaa itseään muiden silmistä peilaten. Identiteetti rakentuu nuoruusikäisellä pala palalta ja perhesuhteiden sijaan korostuu kavereihin ja perheen ulkopuolisiin aikuisiin identifioituminen. Nuori kerää ympäristöstään ikään kuin palasia oman identiteettinsä rakennusmateriaaliksi. Vähitellen hän sisäistää itseään koskevia toistuvasti ilmeneviä käsityksiä sisäisiksi totuuksiksi. Opettajan ja vertaisten sanat ja myös elein ja ilmein viestitetty käsitys nuoresta merkitsee nuorelle enemmän kuin aikuisen näkökulmasta usein hahmottaakaan. Vanhemmilla on edelleen tärkeä merkitys nuoren kehittymistä arvostavina ja nuoren omaa innostusta peilaavina turvallisina tuttuina aikuisina.

 

Nuoruusiässä korostuu nuorten itsenäisen ja omaehtoisen tekemisen merkitys, jolloin kaikki kehitystä eteenpäin vievä toiminta ei ole aikuisten järjestämää strukturoitua tekemistä. Tanssin omaehtoinen harjoittelu esimerkiksi kaveriporukan kesken voi tarjota nuorelle tällaisen foorumin. Toisaalta nuorelle tarjoutuu opettajan kautta usein identifioitumisen kohde, jolloin opettajasta tulee tärkeä esikuva. Nuori alkaa hahmottamaan, millaista on olla toisenlainen aikuinen kuin omat vanhemmat ovat ja minkälainen aikuinen itse oikeastaan haluaisi olla. Kiinteässä oppilas-opettaja-suhteessa nuori on siten poikkeuksellisen haavoittuvainen myös suhteen negatiivisille puolille. Opettaja ei edusta nuoren mielessä vain yksittäistä henkilöä vaan esimerkiksi aikuisia tai tiettyä sukupuolta kokonaisuudessaan.  Opettaja voi myös edustaa tanssijuutta, jolloin opettajan mielipiteet ja toiminta yleistyvät nuoren mielessä herkästi käsittämään koko tanssinalaa.

 

Tutkimuksissa on havaittu, että opettaja-oppilas-suhteen laatu vaikuttaa merkittävästi harjoitteluun paneutumiseen ja harjoittelun innostavuuteen. Opettajan palaute ja toimiva kommunikaatio ovat merkittävä osa hyvää suhdetta: kun palautetta saa ja se on johdonmukaista, tämä lisää todennäköisyyttä nauttia harjoittelusta yhä edelleen. Palautteen kohdentaminen nuorelle sopivaksi ja motivaatiota lisääväksi vaatii oppilaan persoonallisuuden tuntemista: itseään ruoskivalle nuorelle kriittinen palaute voi toimia tarkoitustaan vastaan, mutta nuorelle, joka yleensä kulkee siitä, mistä aita on matalin, jämäkkä palaute voi tuntua välittämiseltä.

 

Tavoitteellisuudesta nuoruusikäisen harrastamisessa

Tavoitteiden asettaminen nuoruusikäisen harrastuksen yhteydessä voi merkitä nuorelle monia asioita. Mikäli nuori on harrastamisesta sisäisesti innostunut ja kokee nautintoa harjoittelusta, voi tavoitteiden asettaminen lisätä palkitsevuutta, sitoutuneisuutta ja innostusta tämänkaltaisella nuorella. Tanssiharrastuksen mahdollistama kilpailullisuus voi vahvistaa nuoren kokemusta siitä, että harjoittelulla on merkitystä tanssijana kehittymiselle. Kilpailutilanteet tarjoavat ikään kuin tarkistuspisteen omalle kehittymiselle. Tämä voi parhaimmillaan yleistyä muuhun oppimiseen ja tuottaa esimerkiksi oivalluksen pitkäjänteisen harjoittelun merkityksestä. Juuri oivaltamisen tiedetään olevan oleellinen näkökulma vertaillessa oppimistuloksia eri oppilaiden välillä: ne lapset ja nuoret, jotka käsittävät osaamisen merkittävästi muuttuvan harjoittelun myötä todennäköisemmin panostavat harjoitteluun enemmän kuin ne lapset ja nuoret, jotka uskovat menestyksen johtuvan suuremmalta osin synnynnäisestä lahjakkuudesta.

 

Mikäli harrastamisen suhteen asetut tavoitteet nousevat voimakkaasti nuoren ulkopuolisista tekijöistä voi käydä niin, että nuori vähitellen kadottaa alun perin vahvankin sisäisen innostuksen ja palon tanssia kohtaan. Ulkopuolisista tekijöistä esimerkiksi käyvät vanhempien halut ja toiveet, valmentajan tai tanssinopettajan näkemykset oikeasta harjoittelun suunnasta. Mikäli nämä halut ja toiveet alkavat voimakkaasti kuljettaa nuoren harjoittelua ikään kuin yli nuoren oman tahdin, on riski innostuksen menettämiseen todellinen. Osa nuoruusikäisistä hakee omaa itseään ja erillistä minuuttaan voimakkaasti vastareaktioiden kautta. Tällöin aikuisten voimakkaat näkemykset ja ohjailu saavat aikaan käänteisen vaikutuksen. Nuori saattaa lopettaa harrastamisen pyrkiessään oman psyykkisen tilan saamiseen. Toisaalta tavoitteelliseen ponnisteluun rohkaiseva opettaja voi valaa itseluottamusta ja tuoda tarvittavaa eteenpäin työntöä epäröivään askeleeseen nuorelle, jolla on hauraampi itsetunto.

 

Tanssissa yhdistyy poikkeuksellisella tavalla sekä fyysisen suorituskyvyn että luovan itseilmaisun merkitys. Itseilmaisun näkökulmasta mietittynä tavoitteellisen harrastamisen soisi sisältävän nuoren itseilmaisua ja omaa minuutta vahvistavia elementtejä. Luovuuden ja itseilmaisun merkitys psyykkiselle kehitykselle on noteerattu psykologiatieteen piirissä hyvissä ajoin. Jo lapsi hahmottaa leikin kautta, että voi osallistua ja luoda jotakin uutta vuorovaikutuksessa toisen kanssa. On tärkeää ruokkia tätä kykyä asettua leikkimieliseen tilaan toisten ihmisten kanssa nuoren kehittyvässä mielessä, sillä tällä tavoin joustava mieli on muutakin myönteistä nuoruusiän kehitystä ruokkiva moottori. Tanssin harjoittelun motivaation ylläpysymiseen vaikuttaa merkittävästi tunne siitä, että ohjatun ryhmäharjoittelun sisälläkin on tilaa itseilmaisulle ja oman itsensä toteuttamiselle.

 

Motivaatio ja psyykkinen hyvinvointi harjoittelussa

Kilpailullisuuteen ja tavoitteellisuuteen nuorten vapaa-ajan toiminnassa liittyy aina myös riskejä. Harrastamisen imu voi korvautua ylisuorittamisella ja uupumisella. Nuorten kyky joustavaan itsesäätelyyn, eli omien voimavarojen, tunnetilojen ja toiminnan tarkkailuun ja säätelyyn, on vielä kehittymässä. Tutkimuksissa on todettu, että tanssijoiden psyykkiseen hyvinvointiin liittyy voimakkaasti sekä tanssijoiden persoonallisuus- että oppimisympäristötekijöitä. Perfektionismin tiedetään olevan karkeasti yhteydessä uupumusoireiluun, mutta perfektionismia tarkemmin tarkasteltuna on löydetty eroja eri perfektionismin alalajien suhteen. On todettu muun muassa, että voimakkaasti sisäisiä tavoitteita asettavat tanssijat kärsivät vähemmän uupumusoireista, kuin tanssijat, joilla perfektionismi liittyy etupäässä arvioinnin lopputulemaan. Osalla nuorista on myös paremmat psyykkiset resurssit itseohjautuvaan tekemiseen. Tavoitteellinen harrastaminen ja siihen usein liittyvä kilpailullisuus tuovat luonnollisesti painetta nuoren elämään. Tämä paine voi olla hyvin säädeltävissä ja olla ikään kuin ”positiivista stressiä”: nuori oppii käsittelemään tunteitaan ja sietämään epävarmuutta kilpailutilanteissa ilmenevän paineen alla ollessaan. Tämä voi vahvistaa nuorta ja siirtyä muuhun elämään tärkeänä itsesäätelyn kykynä.

 

Mikäli nuoren kyvyt tunnistaa omia rajojaan ja voimavarojaan ovat vähäisemmät ovat uupumisen riskit myös todelliset.  Tämä pätee etenkin, mikäli nuori hellittämättä pyrkii täydellisyyteen. Nuoret, jotka ovat herkkiä ulkoisten odotusten täyttämisen paineelle, ovat luultavimmin eniten alttiita ylittämään omat voimavaransa harjoittelussa. Jotta nuori voisi pärjätä ja vahvistua kilpailutilanteissa, tulee harjoittelun ”kotipesän”, opettaja-oppilas-suhteen tai harjoitusryhmän, olla riittävän turvallinen ja välittävä.  Tällöin ulkoiselle arvioivalle vertailulle altistuminen ei korostu liikaa nuoren mielessä. Psyykkistä hyvinvointia tukevista oppimisympäristöistä puhutaan voimaannuttavina ympäristöinä. Niillä tarkoitetaan ympäristöjä, jotka tukevat oppijan autonomiaa, vaikuttamisen mahdollisuuksia ja tehtäväsuuntautuneisuutta oppijoiden keskinäiseen vertailuun suuntautumisen sijaan. Kuvan kaltaiset ympäristöt viljelevät arvostavaa lähestymistä suhteessa oppijaan. Vastakohtana tällaisille oppimisen olosuhteille on enemmänkin halvaannuttava ympäristö, joka nojaa oppimisen suhteen voimakkaasti pakottamiselle, painostukselle, rankaisulle, tunnustuksen epätasaiselle jaolle ja ohjaa normatiiviseen vertailuun oppijoiden kesken. Näitä ilmiöitä voi tunnistaa tanssin harjoittelun parissa eri muotoisina, samakin harjoitteluympäristö voi sisältää elementtejä molemmista ilmapiireistä. Oppimisessa ja psykologisessa kehityksessä puhutaan optimaalisesta turhaumasta, joka on yhteydessä epämukavuusalueen käsitteeseen: sopiva turhautuminen vie kehityksessä eteenpäin, mutta liiallinen turhauma lannistaa, madaltaa itseluottamusta ja uuvuttaa.

 

Psyykkisen hyvinvoinnin, sekä positiivisen kasvun ja kehityksen turvaamiseen nuori tarvitsee harjoitteluun osallistuvien aikuisten tukea, muun muassa paineen liiallisen kasaantumisen tunnistamisessa. Erilaiset vastoinkäymiset harrastamisen sisällä, kuten fyysiset loukkaantumiset, pettymykset esiintymistilanteissa suoriutumiseen tai treeniryhmän sisäiset ristiriidat, vaativat nuorelta muun paineen lisäksi ylimääräistä psyykkistä työtä. Toki nuorilla on tanssin lisäksi muutakin elämää: paineet opiskeluissa, perhe- ja kaverisuhteiden kiemurat ja seurustelukuviot. Nuori saattaa ajallisesti vaativan harrastuksen vuoksi joutua punnitsemaan arvojaan: mitä asioita asettaa etusijalle elämässään. Nuoren ihmisen elämäntilanteet ovat herkästi vaihtuvia ja mullistavia ihmissuhdekokemuksia saattaa tulla eteen ensimmäistä kertaa. Tanssin tavoitteelliseen harrastamiseen liittyvät aikuiset ovat tärkeässä roolissa nuoren tukemisessa, eivät pelkästään tanssijana kehittymisessä teknisessä vaan myös psykologisessa mielessä. Psykologiset voimavarat ja vahvuus ovat merkittävä osa paremmaksi tanssijaksi kehittymisessä. Vahvuutta on myös oman herkkyyden ja haavoittuvuuden tunnistaminen, jonka voi parhaimmillaan kanavoida takaisin luovaan tekemiseen tärkeänä voimavarana.

 

Aikuiset ovat tärkeitä nuoren valmiuksien ja voimavarojen tukijoina, jotta nuori voisi mahdollisimman hyvässä suhteessa nauttia ja ponnistella tärkeän harrastuksensa parissa. Parhaimmillaan tanssi ja muukin pitkäjänteinen harjoittelu vetävät nuorta voimakkaan imun lailla puoleensa. Tällöin nuori voi kokea tyydytystä, paloa, haastetta ja oman itsensä vahvistumista – kaikkea sopivassa suhteessa.

 

Lähteet

Cumming, J. & Duda, J.L. (2011). Antecedents of burnout among elite dancers: A longitudinal test of basic needs theory. Psychology of Sport and Exercise (12), 159-167.

Cumming, J. & Duda, J.L. (2012). Profiles of perfectionism, body-related concerns, and indicators of psychological health in vocational dance students: An investigation of the 2 x 2 model of perfectionism. Psychology of Sport and Exercise (13), 729-738.

Hancox, J.E., Quested, E., Ntoumanis, N. & Duda, J.L. (2017). Teacher-created social environment, basic psychological needs, and dancers’ affective states during class: A diary study. Personality and Individual Differences (115), 137-143.

Isoard-Gautheur, S., Trouilloud, D., Gustafsson, H. & Guillet-Descas, E. (2016). Associations between the perceived quality of the coach-athlete relationship and athlete burnout: An examination of the mediating role of achievement goals. Psychology of Sport and Exercise (22), 210-217.

Stark, A. & Newton, M. (2014). A dancer’s well-being: The influence of the social psychological climate during adolescence. Psychology of Sport and Exercise (15), 356-363.

Winnicott, D.W. (1971). Playing and reality. Routledge: Lontoo ja New York.

 

Jenni Heikkinen on psykologi ja nuorisopsykoterapeutti, jolla on erityisenä kiinnostuksenkohteena identiteettikehitykseen liittyvä kehollisuus. Jennillä on pitkä tanssitausta katutanssin parissa.

 

Teksti on osa UrbanApan uutta kirjoitussarjaa, joka kulkee nimellä NEXT STEP – KOHTI PAREMPAA TANSSINOPETUSTA. Sarjaa toimittaa ja kuratoi Anniina Jääskeläinen.

Exchange

NEXT STEP - OSA 2

Kirjoittanut
33 päivää sitte

NEXT STEP - OSA 2

Sukupuolen & seksuaalisuuden moninaisuuden huomioiminen tanssinopetuksen kontekstissa

Nadja Leham, sekä kanssakirjoittaja / asiantuntija-apu Kenneth Siren

Tämän tekstin tavoitteena on toimia sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden huomioimisen inspiroivana näkökulmana. Tarkoituksena ei ole systemaattisesti käydä läpi teemaa, vaan toimia kommenttina ja alustana tärkeälle keskustelulle. Teksti on kirjoitettu kahden tason kautta. Lukija saa valita haluaako lähestyä asiaa helpomman ja nopealukuisen perustekstin kautta. Toisena vaihtoehtona teksti tarjoaa syventäviä ajatuksia ja ideoita alaviitteissä.

 

Johdattelu aiheen pariin

Sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen ovat moninaisia. Niin tanssinopetuksessa, tanssin opettamisen tavoissa, kuin lapsille ja nuorille opetettavassa estetiikassa ja ilmaisussakin löytyy tapoja sekä rakenteita, jotka eivät mahdollista riittävän turvallista tilaa elää todeksi sukupuoltaan tai seksuaalisuuttaan hetero- ja cis normien ulkopuolella. Millä tavalla tanssinopettaja ja pedagogi voi ottaa huomioon sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden työssään?

 

Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden huomioiminen tanssinopetuksessa tarkoittaa opetustilanteessa toimintatapojen avaamista; sen sanallistamista mitä tehdään ja miksi. Tämä voisi näkyä käytännössä esimerkiksi niin, että tanssinopettaja kertoo tehtävät tavalla, joka ei sukupuolita tehtävää tai oppilasta. Tämä tarkoittaa, ettei opettaja opeta olettaen sukupuolen jakautuvan binäärisen systeemin mukaisesti kahteen, miehiin ja naisiin. Lähtökohtana taiteessa ja taiteen opetuksessa tulisi olla se, että mukana olevat ovat, ja voivat olla, paljon muutakin kuin mies tai nainen, tyttö tai poika. Jos esimerkiksi esityksen kerronnassa esiintyy entuudestaan sukupuolitettuja rooleja tai kerronnallisia tapoja, on opettajalla (yhdessä oppilaidensa kanssa) kaikki mahdollisuudet huomioida, että kuka tahansa voi halutessaan esittää minkä tahansa roolin. On hyvä muistaa, että transsukupuolisia, muunsukupuolisia, transvestiitteja, intersukupuolisia, sukupuolettomia, sukupuoltaan pohtivia ja muita on läsnä opetuksessa jo ennen kuin joku kertoo kuuluvansa johonkin näistä ihmisryhmistä. Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus ei ole ensisijaisesti opetustilanteessa esiin nouseva ongelma joka tulee ratkaista, vaan rikkaus, jonka osallistujat tarjoavat yhteiseen tilanteeseen. Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden kehollisen ilmaisemisen soisi tulevan esiin tanssissa vahvuutena, pohdintana ja omaleimaisuutena.

 

Tanssinopettajat, jotka eivät ole pohtineet sukupuolta ja seksuaalisuutta, voivat ehkä kokea, ettei ajattelu- ja toimintatapojen muutos kosketa heitä, tai että ajatukset sukupuolesta ja seksuaalisuudesta ovat liian monimutkaisia niiden huomioimiseksi käytännön opetustilanteissa. Turvallinen ja innostava ajatustapa on se, etteivät sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus ole uusia asioita! Itseäni on aina rauhoittanut ajatus siitä, että “me olemme aina olleet täällä”. Ketkä me? Ihmiset, jotka seksuaalisuuden tai sukupuolen takia nähdään tämänhetkisen yhteiskunnan normien ulkopuolella olevina. Joskus tästä hyvin moninaisesta ihmisryhmästä käytetään lyhennettä LGBTIQA. Sukupuolen ja seksuaalisuuden normit; se, mikä koetaan hyväksyttävänä, ovat tuhansien vuosien saatossa muuttuneet eri alueilla eri aikoina.

 

  1. Käytännön esimerkkinä toimii länsimaissa vallitseva ”tyttö- ja poikavärien” jakautuminen kuvaamaan sukupuolia (vaaleanpunainen ja -sininen). Kyse on vain alle sata vuotta vanhasta ilmiöstä. Emme siis vielä aiempien sukupolvien kanssa olisi voineet “merkitä” sukupuolta siten, miten nykyään monesti tehdään automaationa.
  2. Joissakin maissa, esimerkiksi Polynesiassa ja Intiassa, on historiallisesti tähän päivään saakka tunnustettu enemmän kuin kaksi sukupuolta. Pakistanissa on vuodesta 2017 ollut vapaus määrittää oma sukupuoli juridisesti. Euroopassa puolestaan niin Tanskassa, Saksassa kuin Itävallassakin voi juridisesti vahvistaa kolmannen sukupuolen. Tämä ei toki tarkoita sitä, ettei syrjintää ja eriarvoisuutta silti esiintyisi; syrjintä on kontekstisidonnaista.
  3.  LGBTIAQ-konsepti voi itsessään toimia eurokeskeisenä, ja täten syrjivänä. Emme voi olettaa, että kaikkialla maailmassa identifioidutaan länsimaisen sanaston mukaisesti. Kuitenkin länsimaisesta kontekstista käsin on perusteltua ajatella, että seksuaali- ja sukupuoli-identiteettiä kuvaava sanasto, ja sen arkipäiväinen käyttö osana kieltämme, ovat tärkeitä asioita. Sanasto rikkoo ajattelumme normit tuoden sukupuolen ja seksuaalisuuden monimuotoisuuden ilmiöille, ja ennen kaikkea ihmisille, näkyvyyden niin kielessä kuin yhteiskunnassakin. Kenenkään ei silti tarvitse valita tiettyä identiteettiä tai sanaa kuvaamaan sukupuoltaan tai seksuaalisuuttaan.

 

Miten aihe liittyy tanssinopetuksen arkeen?

Koska olemme aina olleet täällä, sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudelle tulee antaa tilaa myös tanssinopetuksessa. Tämä on erityisen tärkeää varsinkin lasten ja nuorten parissa, sillä heidän minäkuvansa ja mielenterveytensä ovat vahvasti yhteisön ja valta-asemassa olevien aikuisten varassa. On äärimmäisen tärkeää, että myös harrastuksissa mukana olevat aikuiset tukevat lasten ja nuorten kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä herkässä iässä. Voi olla vaikea uskaltaa elää todeksi seksuaalisuuttaan, ja antaa sen kehittyä, jos sitä hiukankin kolhitaan esimerkiksi henkisen tai fyysisen väkivallan kautta. Sama pätee sukupuoleen: jos nuorta tai lasta sanktioidaan sen vuoksi, ettei hänen tapansa olla mukaudu vallitseviin sukupuolinormeihin, on hänen entistä vaikeampi kasvaa hyvinvoivaksi aikuiseksi. Pedagogeilla ja opettajilla on siis lasten ja nuorten kanssa työskennellessään valtavan suuri vastuu. Tanssioppilaat joita sukupuolitetaan virheellisesti, tai muutoin annetaan ymmärtää, ettei tanssisalin normeissa ole heille tilaa, jättävät usein harrastuksen. Silloin voidaan kysyä, onko taideopetus onnistunut taiteen saavutettavuuden näkökulmasta – tai ylipäätään?

 

Trans- ja muunsukupuoliset ihmiset saattavat kokea kehodysforiaa tai muita sukupuoliristiriidan kokemuksia. Esimerkkinä voisi toimia ahdistuminen sosiaalisessa tilanteessa tullessaan kohdelluksi väärän sukupuolen edustajana. Tämä voi hankaloittaa omasta kehosta puhumista, sen katsottavaksi asettamista, tai kosketettavana olemista. Oman kehon ajattelemista saatetaan pyrkiä välttämään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö henkilöllä voisi olla kehollista tietämystä tai osaamista: henkilö voi tietenkin olla tarkka ja kokonaisvaltaisesti kehoaan käyttävä liikkuja, kunhan pääsee keskittymään liikkumiseen vapaana tilanteeseen liitettävistä odotuksista ja mielikuvista. Oppilas saattaa kokea joidenkin oman kehonsa alueiden kanssa työskentelyn ylitsepääsemättömäksi, mutta olla samalla äärettömän taitava muiden ihmisten kehollisuuden havainnoija ja todistaja. Sukupuoliristiriita voi näkyä tai olla näkymättä tanssitunnilla monin eri tavoin. Opettaja voi helpottaa opetustilannetta sanomalla, että tunnilla on sallittua tuoda esiin mukana olemista vaikeuttavat tuntemukset, sekä osallistua niistä huolimatta, ja niiden kanssa, hyvältä tuntuvalla tavalla.

 

Olen törmännyt ajatukseen, että tehdessämme tilaa sukupuolen ja seksuaalisuuden kirjolle kyse olisi “kieltämisestä”. Syrjintä kaikissa muodoissaan on tanssitunnilla, kuten kaikkialla muuallakin, kiellettyä. Kieltämisestä ajatus on hyvä kääntää sallimiseen: moninaisuuden huomioiminen mahdollistaa paljon hyvää. Ajattelen, että avainsanat työskentelemiselle ovat sanallistaminen, omien ennakkoluulojen, ja itsestäänselvyyksinä pitämiemme asioiden kriittinen tarkkailu opetuksessa. Tähän liittyy myös oman position tutkiminen. Kuka minä olen opettajana? Minkälaisessa valta-asemassa toimin? Minkälaisen viestin minä toiminnallani lähetän oppilailleni?

 

Kuitenkin juuri tanssinopettajilla on erinomainen mahdollisuus avoimeen työotteeseen. Kaikki liike voi olla olemassa vapaana kategorioista. Koostui tanssi sitten voimakkaista, hempeistä, vihaista, aggressiivisista tai ilmavista liikkeistä, voimme tanssin kautta kokeilla olemisen eri tapoja todellisuudessa, kuvitelmissamme ja taiteen todellisuudessakin. Tanssin tuoma vapaus näkyy siinä, että oppilas voi itse ottaa liikkeen haltuunsa toteuttaen sisintään ja sukupuoltansa liikkeen kautta, ja siitä huolimatta. Näin näyttäytyvät taiteen opettamisen valtavat mahdollisuudet. Opettaja voi hyödyntää opetustilannetta antaen kaikelle ilmaisulle tilaa. Pedagogina pitää kuitenkin harjoitella herkkänä olemista: milloin kannattaa avata aihepiiriä ja milloin vain antaa mennä? Tanssi on erinomainen keino käsitellä ympäröivää maailmaa mutta myös paljon muutakin. Kaikkiin kysymyksiin voi silti vastata parhaansa mukaan ja kaikesta voi keskustella. Kuten kaikki opettajat tietävät, lapset ja nuoret opettavat myös opettajaa – sen voi ottaa vastaan, keskustella ja kysyä.

 

Tanssinopettaja voi olla lapselle tai nuorelle heidän elämänsä suurin esikuva. Teini-ikäni katutanssitunneilla puhuttiin sekä suorasti että epäsuorasti siitä, mitä on esimerkiksi olla naisellinen tai seksikäs. Tätä, yhtä ainoaa tapaa, me kaikki sitten toistimme. Esimerkki kuvaa sitä ulkopuolelle sulkemista, mitä tapahtuu tanssitunneilla, jossa sukupuolta tai seksuaalisuutta tuodaan esiin tiedostetun tai tiedostamattoman ennakko-oletuksen kautta. Heteronormatiivisessa kulttuurissa on valitettavan usein oletusarvona, että (hetero) naisen kuuluu tanssia viekoittelevasti, tuntui se hänestä omalta tai ei. Tapa liikkua tai elehtiä tietyllä toivotulla tavalla sulki esimerkissäni ulos muunlaiset tavat, puhumattakaan niistä henkilöistä, joiden tavoitteena ei ollut pyrkiä olemaan naisellinen tai seksikäs. Tunteet ja kokemukset, kuten esimerkiksi seksikkyys, kärsimys ja kiihko näyttävät erilaisilta vähemmistökehojen ilmaisemina. Esimerkkinä vaikka homomies, jolle seksikkyyden ilmentäminen on voinut tarkoittaa (monien muiden mahdollisuuksien lisäksi) itsestä viehkeän ja viekoittelevan tekemistä, kun taas heterokulttuuri odottaa tällaista käytöstä (hetero)naisilta – riippumatta täysin siitä tuntuuko se näistä naisoletetuista omalta.

 

Myös tanssitunnin kautta kerrotuilla tarinoilla on merkitystä. Mikäli musiikki, liikkeet, ja tanssillinen kerronta keskittyvät usein esimerkiksi heteronormatiiviseen rakkauteen, voi nuori tanssija miettiä hyväksytäänkö myös hänen rakkautensa, jos ei ole normin mukaista. Jos homo- tai biseksuaalisuuden mahdollisuutta ei kerronnassa tai opetuksessa oteta esille, voi oppilaalle tulla tunne, että hän joutuu salailemaan omaa seksuaalisuuttaan. ”Voinko olla tässä tilanteessa näiden muiden tyttöjen (lue naisoletettujen) kanssa, tanssia heidän lähellään ja myös ihastua heihin?” ”Luulevatko he, että katson heitä ’sillä silmällä’ jos tietäisivät, että ihastun naisoletettuihin ihmisiin enkä miesoletettuihin?” Rakkauden on moninaisuuden sanallistamisella ja sallimisella voi olla hyvin suuri merkitys.

 

Nyt ja tulevaisuudessa?

Miksi sitten LGBTIQA-asioista puhutaan juuri nyt niin paljon, jos kyseessä ei ole uusi asia?

Lapsilla ja nuorilla on nykyään käytössään aihepiirin liittyviä sanoja, ja kieltä, joilla ilmaista itseään. Oman identiteettinsä tuntee kehossaan ja tai löytää hiljalleen. Lisäksi nykyään on paljon lasten ja nuorten ryhmiä, joissa erilaiset seksuaaliset suuntautumiset, sukupuolen moninaisuuden ilmentymät, ja perhemuodot eivät enää herätä minkäänlaisia reaktioita. Niin opettajien kuin taidemuotojenkin tulee pysyä tämän toivottavan kehityksen perässä.

 

Nuoret ja lapset tarvitsevat aikuisia jotka sanoillaan, olemuksellaan, ja käytöksellään tuottavat representaatioita monenlaisista identiteeteistä. On tärkeää, että sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden teemoista puhutaan, ja että opettajina ja roolimalleina toimii niin sukupuoleltaan kuin seksuaalisuudeltaan moninaisia ihmisiä. Kannustaminen kaikenlaiseen ilmaisuun voi antaa identiteettiään vielä pohtiville tilaisuuden huomata jonkin sellaisen tuntuvan omalta, jota ei ole koskaan kokeillut. On keskeistä, että opettajat ymmärtävät omalla olemuksellaan ja käytöksellään mahdollistavansa joko sallivan tai poissulkevan tanssinopetustilanteen. Virheitä sattuu; emme aina muista ja pysty huomioimaan kaikkea, emmekä tiedä kaikkea. Tärkeää onkin osata myöntää virheensä ja oppia niistä, jotta kaikilla olisi parempi olla. Opettajalla on aina vastuu pitää huoli siitä, että hänen oppilaansa tietävät, että on monenlaisia sallittuja tapoja olla. Erityisen tärkeäksi tämä muodostuu silloin, kun opettaja edustaa hyvin etuoikeutettua ryhmää, esimerkiksi cis, hetero ja valkoinen. Vastuu puuttua tanssitunnilla mahdollisesti esiintyvään seksismiin, transfobiaan ja rasismiin on kuitenkin aina kaikilla auktoriteettiasemassa olevilla.

 

  1. Ottaessamme huomioon sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden haluamme ajatella intersektionaalisesti. Tällä tarkoitan, että ymmärrämme monien ulottuvuuksien kuten seksuaalisuuden, sukupuolen, ihonvärin, yhteiskuntaluokan, ja toimintakyvyn samaan aikaan vaikuttavan yksilöön, yhteisöön, sekä siihen, miten todellisuus heidän ympärillään toteutuu.
  2. Intersektionaalisuus käsitteenä on Kimberly Crenshawin noin 30 vuotta sitten luoma määritelmä.

 

Vinkit tanssinopettajille

Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta voi lähestyä arkisin keinoin.

 

  • Puhu seurustelukumppaneista tyttö- tai poikaystävien sijaan, tai siitä että voi olla tyttöystävä, poikaystävä tai joku muu tärkeä ja rakas henkilö.
  • Puhu siitä, että koreografiaa varten valitussa musiikissa Beyoncé voi laulaa miehestään mutta me voimme unelmoida kenestä tahansa. Voit myös valita ihan muun artistin, esim. queer r’n’b-artistin (musiikillinen representaatio).
  • Liikemaailmalla voi näyttää, että sukupuolesta riippumatta voi liikkua miten tahansa ja miten haluaa. Muista avata ettei seksuaalinen suuntautuminen määritä mitenkään tapaa, jolla voi liikkua.
  • Sukupuoleen keskittyvä kannustaminen ei tarkoita sen alleviivaamista (”ihanaa, että paikalle uskalsi yksi poikakin/tyttökin!”). Ei ole osallistujan kannalta olennaista korostaa sitä, että jossakin tanssilajissa oppilasmäärät eivät jakaudu tasan mies- ja naisoletettujen välillä.
  • Paikalle tullut osallistuja ei välttämättä ole sukupuoleltaan sitä, mitä päälle päin voi olettaa. Osallistuja ei välttämättä halua millään tavalla edustaa tai toteuttaa sukupuoleensa liitettyjä odotuksia ja oletuksia, vaikka nämä sointuisivatkin omaan identiteettiin ja kehokokemukseen.
  • Tanssiessamme menemme rooliin, josta sitten astumme pois, eikä se rooli kerro koko totuutta todellisuudestamme. Tanssiessa voi ottaa roolin, jota ei tavallisessa elämässä ehkä koe.
  • Kerro opettamasi tanssin historiasta, vaikeuksista ja vapauttavista mahdollisuuksista.
  • Tanssitunnin mahdollisia teemoja ovat kaikki maailman aiheet, vain yhtenä osana niitä ovat rakkaus, sukupuoli ja seksuaalisuus.

 

Lopuksi

Myös tanssinopettajan pitää puhua LGBTIQA-asioista, jotta oppilaat näkevät heidän esikuvansa puhuvan niistä. Tanssinopettajilla on tähän luonnollinen tilaisuus, koska puhumme kehosta, ilmaisusta ja myös esimerkiksi vaatetuksesta. Avatkaa tanssisalinne kaikille näille mahdollisuuksille ja todellisuuksille, jotka jo oikeastaan ovat siellä, ehkä vielä näkymättöminä, mutta täysin mahdollisina. Tanssin kautta voimme unelmoida ja tulla lähemmäksi sitä mitä todella olemme.

 

Nadja Leham on sosiaalityön kandidaatiksi kohta valmistuva ja sen lisäksi tanssiva henkilö.

Kenneth Siren on teatteriopettaja ja esiintyvä taiteilija, joka pyrkii työllään lisäämään sukupuolen moninaisuuden huomioimista. Hän on työskennellyt mm. Transtukipisteellä ja luennoinut sukupuolen moninaisuudesta taidelaitoksissa ympäri Suomea.

 

Teksi on osa UrbanApan uutta kirjoitussarjaa, joka kulkee nimellä NEXT STEP – KOHTI PAREMPAA TANSSINOPETUSTA. Sarjaa toimittaa ja kuratoi Anniina Jääskeläinen.

Exchange

NEXT STEP - OSA 1

Kirjoittanut
39 päivää sitte

NEXT STEP - OSA 1

NEXT STEP – KOHTI PAREMPAA TANSSINOPETUSTA  / osa 1 

 

Tanssitunti on monen osan summa – kuinka tunnistaa vastuukysymykset ja turvalliset rajapinnat arjen tilanteissa?

Paula Puumalainen & Anniina Jääskeläinen

 

Tanssinopetuksessa toimitaan uusien sukupolven parissa, jolloin on mahdollisuus rakentaa parempaa, inhimillisempää ja kestävämpää toimintakulttuuria. Tämä ei kuitenkaan tapahdu ilman tiedostettua työtä jokaisella harrastustilanteen toiminnan tasolla. Lasten ja nuorten toiminnan kyseessä ollessa vastuu on aina aikuisilla. Toiminnan järjestäjät, harrastuksen vetäjät ja vanhemmat vaaditaan yhtäläisesti mukaan pohtimaan sitä, mikä on riittävä tavoite harrastukselle – ja ehkä vielä tärkeämpää, mitkä ovat hyväksytyt keinot tavoitteisiin pääsemiseksi. Ymmärtämällä oman taustamme voimme tiedostaa meihin iskostuneita kenties historiallisiakin toiminnan rakenteita ja arvostuksia, joihin käsiksi pääsemällä voimme muuttaa omaa toimintaamme. Uskomme tämän prosessin olevan avainasemassa maailman muuttamiseksi paremmaksi.

 

Harrastustoimintaan vaikuttavista osasista voidaan helposti tunnistaa harrastaja, harrastustoiminnan vetäjä, harjoittelutilanne, toiminnan järjestäjä, ja alaikäisen kyseessä ollessa vanhempi tai huoltaja. Harrastamiseen liittyvät myös toiset harrastajat ja ryhmätilanteissa myös ryhmädynaamiset ilmiöt ja prosessit. Tarkastelemalla osa-alueita yksitellen, voidaan toiminnasta muodostaa kokonaiskuva, ja parhaassa tapauksessa tunnistaa pinnan alla kyteviä ongelmia ja puuttua niihin ajoissa. Olemme sisällyttäneet jokaiseen kappaleeseen kysymyksiä, joiden avulla niin harrastajat, opettajat, vanhemmat kuin toivottavasti myös toiminnan järjestäjät voivat arvioida, ja parhaassa tapauksessa kehittää toimintaa.

 

Harrastaja

Lapsi ja nuori muodostaa käsitystä itsestään suhteessa ympäristöönsä. Harrastus ei ole ainoa todellisuus, jossa käsitys ja kokemus omasta itsestä muodostuvat, mutta sillä on valtava vaikutus. Kun tanssitunnille tulee oppilas toiveenaan oppia tanssimaan, hän asettaa koko kehonsa ja kehollisuutensa uuden eteen. Hän asettuu arvioinnin kohteeksi koko olemuksellaan kantaen mukanaan aiemmat tiedostetut ja tiedostamattomat kokemuksensa, epävarmuutensa ja vahvuutensa. Sekä hänet vastaanottavalla pedagogilla että ympäröivällä ilmapiirillä on suuri vaikutus siihen, millaiseksi hänen kokemuksensa itsestään tanssin oppijana muodostuu. Kun tanssitunnille tulee lapsi tai nuori, on hän erityisen herkässä asemassa suhteessa opettajaansa ja tanssikoulun ilmapiiriin.

Myös käsitys siitä, mikä on oikea tapa kohdella toisia, muovautuu harrastuksessa – ympäristössä, johon lapsi tai nuori on itse toivonut pääsevänsä ja jonka toimijat ovat usein hänen esikuviaan.

Harrastajan näkökulmaa voidaan hahmottaa esimerkiksi seuraavien kysymysten kautta:

Onko lapsi tai nuori pääsääntöisesti motivoitunut ja innostunut harrastuksestaan vai aiheuttaako harjoittelu ja toimintaan osallistuminen ahdistuneisuutta tai levottomuutta? Millä tavoin harrastaja kertoo harrastuksestaan, kuvaileeko hän tilanteita avoimesti vai vaikuttaako salailevan jotain? Tukeeko harrastuksen sosiaalinen ympäristö lapsen tai nuoren hyvinvointia? Tukeeko harrastus yleistä jaksamista? Miten lapsi tai nuori suhtautuu harrastuksen vetäjään?

 

Harrastuksen vetäjä

Suuri osa oppivelvollisen lapsen ja nuoren arjesta kuluu koulun parissa. Koulun arkeen kuuluvat yhteiskunnan asettamat normit ja tavoitteet. Siellä työskentelevät pedagogit on koulutettu tietoisiksi kasvattajan vastuustaan ja turvallisen oppimisympäristön takaamisesta. Toinen valtavan suuren merkityksen luoja on todellisuus, joka vallitsee harrastuksen parissa. Täällä työskentelevät aikuiset poikkeavat usein koulun rakenteissa ja normistossa toimivista aikuisista.

Harrastuksen opettajalla on lupa olla toisenlainen roolimalli. Pedagogin moraalista ja etiikasta ei kuitenkaan voi tinkiä vähääkään. Fyysinen ja emotionaalinen turvallisuudentunne on myös harrastuksen tärkein lähtökohta. Onkin hyvin perusteltua pohtia sitä, miten vetäjä näyttäytyy harrastajille, heidän vanhemmilleen, ja toiminnan järjestäjille. Kaikki me opettajat olemme ihmisiä hyvine ja huonoine ominaisuuksinemme ja päivinemme. Ammatillisuus on kuitenkin kykyä asettua opettajan rooliin jokaisena työpäivänä.

Opettajan kykyä toimia vastuutehtävässään voidaan arvioida esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla:

Vetääkö toimintaa karismaattinen tai ristiriitainen hahmo, johon koko toiminta henkilöityy voimakkaasti? Tuottako opettaja tai valmentaja paljon voimakkaita tunteita, ja huomattavaa vireystilaa esim. hermostuneisuutta? Voidaan tarkastella muodollisia asioita, esimerkiksi sitä onko kyseessä alalle koulutettu ihminen. Myös kokemus ammatissa toimimisesta voi olla tärkeä tarkastelun kohde. Koska monet harrastustoiminnan vetäjät aloittavat uransa hyvin nuorina, onkin perusteltua kysyä kuka on viime kädessä vastuussa kasvavan nuoren toiminnasta ja koulutuksesta tanssikasvatuksen pariin?

Muodollisia seikkoja tärkeämpinä pidämme kuitenkin niitä keinoja, joilla tavoitteisiin päästään vetäjän ja harrastajan välisen vuorovaikutuksen kautta.Voidaan tarkastella pedagogisia keinoja ja käytettyä retoriikkaa. Oikeuttaako vetäjä esimerkiksi epäasiallista toimintaansa tai kyseenalaisilta tuntuvia metodejaan omalla oppimistaustallaan, aiemmilla valmennustuloksillaan tai alan yleisillä käytännöillä? Tällöin kuultavat perustelut voisivat olla esimerkiksi ”silloin kun minä olin tietyn ikäinen/tasoinen harjoittelin…”, ”huipputasolla tämä olisi ihan pientä”, tai ”minä olen tehnyt mestareita kauan, en näe tarpeelliseksi muuttaa toimintaani”. Ovatko vetäjän tunnesäätely, palautteenanto, ja yhteisten pelisääntöjen noudattaminen ammattimaisella tasolla? Käytännön elämän kannalta merkitykselliset seikat voivat liittyä myös hyvin konkreettisiin asioihin. Onko toiminnassa mukana ennakoimattomuutta, vaikkapa runsaasti muutoksia aiemmin sovittuihin harjoitusaikatauluihin tai treenien sisältöön? Ammattimaiseen toimintaan kuuluu myös kyky ymmärtää oman osaamisensa rajat ja toimia niiden puitteissa. Voidaankin siis perustellusti kysyä, pysyykö vetäjä ”tontillaan” vai kuuluvatko hänen toimintaansa esimerkiksi varsinaisen harrastustoiminnan ulkopuolelle ulottuvat tarpeeton terveyden ja ravitsemuksen ohjeistus tai ulkonäön, vaatetuksen, kaverisuhteiden kommentointi? Terveellisestä ja riittävästä ruokavaliosta keskusteleminen yhdessä harrastajien ja vanhempien kanssa on kuitenkin tarpeellista. Haitallista on, mikäli ravitsemuskeskustelu poikkeaa kasvaville lapsille ja nuorille turvallisista ohjeista; niin määrän kuin laadun puolelta.

 

Valmentajan vaikutus lapsen tai nuoren elämään on merkittävä. Usein kiintymys valmentajan ja valmennettavan välillä on molemminpuolista ja suhde muuttuu helposti henkilökohtaisemmaksi, kuin viikkotuntioppilaiden kanssa. Luottamus voi kasvaa niin suureksi, että oppilaan on helppo uskoa opettajalle harrastuksen ulkopuolisia, vaikeitakin asioita. Luottamussuhde tanssinopettajaan, tärkeään aikuiseen lapsen tai nuoren elämässä, on erittäin arvokas. Pedagogi on kuitenkin vastuussa eettisen ja moraalisen tarkastelun kestävästä toimintatavasta myös tällaisessa tilanteessa. Hänen on oltava lapsen tai nuoren luottamuksen arvoinen, mutta tarvittaessa pohdittava onko oppilaan salaisuus sellainen, joka voi vaatia keskustelua vanhempien tai joissain tapauksissa jopa viranomaisen kanssa. (Uuden lastensuojelulain mukaisissa, ilmoittamisen kynnyksen ylittävissä tilanteissa työnantajan tuki ja ohjaus tanssinopettajalle ovat ensiarvoisen tärkeitä!). Harrastuksen vetäjän on ymmärrettävä myös, että luottamussuhde voi olla ainoastaan yksisuuntainen: opettaja ei voi uskoutua oppilaalleen ja vaatia häntä kantamaan omia tai harrastustilanteeseen liittyviä salaisuuksia. Aikuisen rooli on pysyä aikuisena kaikissa työhön liittyvissä tilanteissa.

Tanssipedagogi tarvitsee sanoja tanssin oppimiselle ja kehollisille kokemuksille. Hänellä on oltava tieto omista oppimisen prosesseistaan, mutta kunnioitus myös jokaisen omaa oppimisprosessia kohtaan. On kuitenkin epäreilua edellyttää täydellistä osaamista tanssinopettajalta; näiden asioiden pohdinnassa opettajalla on oltava lupa omaan jatkuvaan kehittymiseen ja oppimiseen. Rakentavaa, hyvinvointia edistävää pedagogiikkaa on kuitenkin tavoiteltava jatkuvasti. Erehtyminen ja virheiden tekeminen ovat osa ihmisyyttä. Pikemminkin kuin pyrkimys virheettömyyteen, tärkeää on virheiden tunnistaminen, anteeksi pyytäminen, ja virheistä oppiminen, jotta toiminta muuttuisi tulevaisuudessa paremmaksi. Jos pedagogiikan eettisiä ja moraalisia näkökulmia pidetään esillä, ja kentällä toimivilta työnantajilta ja opettajilta edellytetään niiden pohtimista, ollaan oikealla tiellä.

 

Harrastustilanne

Peruskoulun maailmassa on viime vuosina noussut voimakkaasti esille positiivinen pedagogiikka, joka perustuu psykologian tutkimukseen. Positiivisen pedagogiikan idea on oppilaan vahvuuksien ja myönteisten kokemusten ja oppimisen sanoittamisessa ja näkyväksi tekemisessä. Positiivisen pedagogiikan ideologia toimii myös tanssinopetuksen maailmassa. Keskusteluissa tanssinopettajien kanssa olemme kuitenkin törmänneet argumenttiin, että jatkuva kehuminen vie pohjan sinnikkyydeltä ja positiivinen palaute kärsii helposti inflaation.

Positiivisen pedagogiikan hyödyntäminen ei tarkoita katteetonta kehumista ja “höttöpalautetta”, vaan edelleen tavoitteellista harjoittelua, jossa oppimiseen ja onnistumiseen kiinnitetään säännöllisesti huomiota -vaikka yhtä aika keskitytään myös niihin asioihin, joita pitää vielä harjoitella. Jos tavoitteena on esimerkiksi koreografian oppiminen, ennen koreografian täydellistä osaamista prosessin varrella saavutetaan monta onnistumista. Näiden onnistumisten näkyväksi tekeminen vahvistaa oppijan myönteistä kuvaa itsestään oppijana ja tanssijana vahvistaa häntä myös sinnikkyyttä vaativien tilanteiden sekä vastoinkäymisten edessä.

Harrastuskäynti kerran viikossa poikkeaa sitoutumisesta esimerkiksi kilpailu- tai koulutusryhmien toimintaan, jossa harjoituksia on melkein joka päivä. Tällöin suhde valmentajaan muodostuu läheiseksi ja tiiviiksi. Valmennustilanne on valta-asema, jossa valmennettava hyväksyy valmentajan auktoriteetikseen. Tästä valmentajan on oltava erityisen tietoinen ja huolehdittava rakentavasta suhteestaan oppilaaseen. Jos tarkastellaan pelkästään suoritusta, hyviin tuloksiin voi päästä myös keinoilla, joilla on lapsen tai nuoren psyykettä ja fysiikkaa rikkova vaikutus. Aikuisen on otettava vastuu valmennussuhteen toimimisesta, tiedottamisesta vanhemmille, ja ongelmien esiin ottamisesta.

Harrastustilanteeseen liittyen voidaan pohtia esimerkiksi osallistujien samanarvoisuutta.

Onko kohtelu ohjaustilanteissa tasapuolista? Onko vetäjällä suosikkeja, joiden kohtelu ja vaatimukset eroavat selvästi muista ryhmässä? Vaihtuuko suosikin asema, tapahtuuko ryhmässä ”pudotuksia” ryhmädynamiikassa tai onko ryhmässä aistittavissa hierarkia jonka asetelmat voivat muuttua yllättäen?

Erittäin tärkeitä kysymyksiä ovat turvallisten rajojen kysymykset, jotka rajaavat myös harrastustilannetta – ja sen ulkopuolista, “epävirallista” toimintaa. Voidaankin tarkastella esimerkiksi sitä, pitävätkö rajat lasten/nuorten ja aikuisten välillä.

Onko kuviossa mukana harrastustoimintaan liittymätön ajanvietto tai yhteydenpito vapaa-ajalla vanhempien ohi? Mihin kellonaikaan yhteydenpito ajoittuu? Missä medioissa kohtaamiset tapahtuvat? Ovatko harrastajien vanhemmat tervetulleita mukaan yhteisiin treenien ulkopuolisiin juttuihin? Ovatko jotkut ryhmän jäsenet enemmän henkilökohtaisesti tekemisissä valmentajan kanssa kuin muut? Kuinka toiminnan järjestäjä puuttuu ja ohjeistaa rajoihin liittyvissä asioissa? Näkyvätkö nämä vanhemmille?

 

Vanhemmat/huoltajat

Alaikäisen oppilaan kohdalla vanhemmilla on ensisijainen vastuu lapsestaan ja lasta koskevat asiat käsitellään vanhemman läsnä ollessa. Hälytyskellojen pitäisi soida, jos lapsella on selvästi mieltä painavia salaisuuksia opettajansa kanssa tai harjoittelutilanteeseen liittyy jotain sellaista, mistä ei voi tai saa puhua kotona. Yhtä lailla valmentajan on otettava vastuu oppimisen ja onnistumisten näkyväksi tekemisestä. Nuoruusikään siirryttäessä asiaan kuuluu myös itsenäistyminen harrastukseen liittyvissä asioissa vanhempien roolin vähentyessä. Nuorten kohdalla on kuitenkin edelleen tärkeää tarkastella sitä, kuinka vanhemmat ja huoltajat huomioidaan toiminnassa kasvun ja kehityksen myötä.

Ovatko harjoitustilanteiden ovet avoimet ja viestintä kotiin päin ajantasaista ja yhteisesti avointa? Kenellä on mahdollisuus sanoa stop, jos epäillään sairautta tai loukkaantumista? Puututaanko sairaana tai loukkaantuneena harjoittelemiseen? Kuka päättää viime kädessä, milloin ei treenata: harrastaja, valmentaja, toiminnan järjestäjä, vanhempi vai lääkäri? Onko vanhemmilla selkeä rooli, (esimerkiksi kuljeta, kannusta, kustanna), vai toimiiko osa vanhemmista pyydettyinä tai pyytämättä esimerkiksi oman lapsensa, tai hänen tanssikavereidensa kotivalmentajana? Onko vanhempien roolista mahdollista keskustella valmentajan tai toiminnan vetäjän kanssa?

 

Toiminnan järjestäjä

Viimeinen tarkastelun kohde liittyy toiminnan järjestäjään: julkiseen toimijaan, yritykseen, yhdistykseen tai vapaaseen toimijaan, jonka alaisuudessa harrastuksen vetäjä tekee työtään. Jokainen vetäjä tekee työtään omalla persoonallaan, mutta toiminnan järjestäjä vastaa siitä, miten harrastustilanne ja siihen liittyvät puitteet on järjestetty. Toiminnan järjestäjän vastuulle kuuluvat myös millaista tukea ja tietoa niin harrastaja kuin hänen vanhempansa saavat. Siksi onkin oleellista kysyä, millaista tukea ja ohjausta harrastuksen vetäjä saa työlleen toiminnan järjestäjältä. Toiminnan järjestäjän velvollisuus on aina viipymättä puuttua tietoonsa tulleisiin epäkohtiin niin harrastustilanteessa, kuin opettajan toiminnassakin.

Toiminnan järjestäjän ollessa tarkastelun kohteena on merkittävää pohtia kuka tai mikä tuntuu olevan toiminnan keskiössä?

Harrastaja? Valmentaja? Toiminnan järjestäjä? Minkä viestitään olevan keskiössä? Onko virallisen viestinnän ja koetun todellisuuden välillä epäsuhtaa?

Joskus keskiössä voidaan havaita olevan harrastuksen vetäjän tai toimintaa järjestävän rakenteen. Minkälaisessa tilanteessa voidaan kokea vetäjän olevan keskiössä? Mitä se tarkoittaa toiminnalle? Entäpä jos keskiössä tuntuukin olevan rakenne, jossa toimintaa toteutetaan (seura, koulu tms.)? Miten se näyttäytyy harrastuksen arjessa? Voidaan myös tarkastella toiminnan yhteyttä ympäröivään maailmaan. Onko toiminta avointa niin, että luonnollista yhteistyötä tapahtuu muiden alan toimijoiden kanssa? Vai määrittääkö toimintaa ennemminkin sulkeutuneisuus, salamyhkäisyys, ja epäluuloisuus muuta alan toimintaa kohtaan?

Onko keskiössä markkinointi? Sosiaalisen median aikakaudella kuva- ja videomateriaalin käyttäminen ja julkaisu osana tanssin harrastustoimintaa on korostunut.

Voidaankin perustellusti kysyä, kuvataanko harrastuksessa? Kuka julkaisee kuvia tai videoita ja millä foorumilla? Onko kuvaus- ja julkaisuluvat huomioitu asianmukaisesti? Jos harrastuksessa kuvataan, mihin tarkoitukseen kuvamateriaalia saa käyttää? Saavatko kuvauksen kohteet korvausta, jos kyseessä on mainos tai muu myynninedistämisen tarkoitus? Onko kuvauksen kohteilla mahdollisuus saada jälkikäteen poistettua julkaistu kuvamateriaali mielen muuttuessa esim. nuoren kasvun myötä, ja onko siihen olemassa helppo toimintatapa?

Luonnollisestikin keskiössä voivat yhtä aikaa olla useat asiat. Ne ovat myös todennäköisesti erilaisia asioita toiminnan järjestäjälle kuin harrastajalle tai hänen vanhemmilleen. Kuitenkin toiminnan järjestäjästä voi saada paljon tietoa arvioimalla, mikä näyttäytyy olevan toiminnan keskiössä. Jos keskiössä ovat harrastajat, miten tämä näyttäytyy toiminnassa? Onko tärkeintä kenties tavoite, menestyminen, tai voittaminen? Miten se välittyy harrastustapahtuman osapuolille? Vaikuttaako tärkein asia olevan jotain muuta, kuten ilmapiiri, harrastuksesta saatava tunnekokemus, tai eväät tasapainoiseen kasvuun ja kehitykseen?

Tanssitilanteen osa-alueiden pohdinnan merkitys

Kuten jokainen harrastus, myös tanssi kantaa mukanaan historian painolastia. Pyrkimykset esteettisen elämyksen tarjoamiseen, painovoimaa uhmaavaan fyysisyyteen tai henkilökohtaisesta kokemuksesta nousevaan ilmaisuun ovat mahdollistaneet sarjan tämän päivän valossa kestämättömiä toimintatapoja, joita pyritään aktiivisesti tunnistamaan ja purkamaan myös ammatillisella kentällä. Työ on paikoitellen vasta alussa. Onko tanssin olemassaololle oikeutusta nykyisissä muodoissaan, mikäli ideaalien saavuttamiseksi vaaditaan fyysisesti, emotionaalisesti, tai sosiaalisesti rikkovia menetelmiä?

Tanssilla on suuri mahdollisuus tarjota mitä erilaisempia merkityksellisyyden kokemuksia. Tanssi voi olla taikaa, yhteisöllisyyttä, virtuoosia, oman kehollisuuden äärelle kulkemista. Se voi olla spektaakkelia, voimaa, räjähdyksiä ja ilotulitusta. Seuraavan vuosikymmenen kehitystehtäviin kuuluvat vastuun ja rakenteiden merkityksen esiin nostaminen, toiminnan jokaisella osa-alueella. Tanssilla voi vaikuttaa, rakentaa, ja rikkoa. Tanssilla vaikutetaan, rakennetaan ja rikotaan. On meistä kiinni, mitä keinoja ja eväitä seuraavan sukupolven ammattilaiset ja harrastajat saavat mukaansa. Meidän luomamme historia kulkee heidän kehoissaan.

 

Anniina Jääskeläinen on tanssitaiteen maisteri, joka on toiminut vuodesta 2004 tanssinopettajana eri ikäisten ja tasoisten tanssijoiden kanssa aina aloittelijoista ammattiin opiskeleviin saakka. Tällä hetkellä Anniina opiskelee lääketiedettä Oulun Yliopistossa, tutkii rintasyöpää ja opettaa tanssia SM-tasolla kilpaileville lapsille ja nuorille.

 

Paula Puumalainen on mediatuottaja ja taide- ja taitoainepainotteisen luokanopettajakoulutuksen saanut kasvatustieteen maisteri. Hän on opettanut breakdancea ja muita katutanssilajeja vuodesta 1997 ja työskennellyt tanssijana, tuottajana ja opettajana katutanssi-, lastenkulttuuri- ja tanssikasvatusprojekteissa. Tällä hetkellä hän työskentelee luokanopettajana ja tanssinopettajana Oulussa.  

 

Tuoreimmat tapahtumat:

13.05.2019 Exchange

#StopHatredNow 2019

– Liittolaisuus ja solidaarisuus Työkaluja inklusiiviseen, antirasistiseen ja feministiseen toimintaan 13.–16.5.2019 / Zodiak, Caisa, Hanasaari (For English see below) Taiteen kenttä tarvitsee työkaluja vastatakseen muuttuvan maailman tarpeisiin. #StopHatredNow on interkulttuurinen ja antirasistinen tapahtuma-alusta, joka luo uutta diskurssia moninaisuudesta. Usean taide- ja kulttuuriorganisaation yhteistyönä toteuttama tapahtuma rakentaa positiivisessa hengessä keskustelua diversiteetistä, …

Lue lisää ►
19.04.2019 Mus!c

NOITAPIIRI - klubi

KEVÄT ON TÄÄLLÄ JA SEN MYÖTÄ URBANAPA!  UrbanApa presents: NOITAPIIRI – KLUBI // 19.4.2019// klo 22 -03 //  k -18 // Putte’s Bar & Pizza FREE ENTRANCE Tule juhlimaan ja juhlistamaan feminismiä, kevättä ja taidetta! Nähdään, jutellaan hengataan ja bailataan yhdessä kohti patriarkaatin tuhoa! Pimeydestä nousee pop-up esityksiä ja pieniä …

Lue lisää ►
04.10.2018 Festival

UrbanApa x Ateneum 2018

 4.-7.10.2018 / Unknown?  Me olemme tuntemattoman äärellä. Me emme tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Rajapinnat vuotavat ja tuttu muuttuu tunnistamattomaksi. Meitä pelottaa, mutta ehkä voimme kohdata tuntemattoman yhdessä?  UrbanApa x Ateneum on festivaali, joka törmäyttää urbaanin nykytaiteen ja museokontekstin. Neljän päivän aikana tuomme yhteen installaatioita ja videotaidetta, pieniä, hauraita, yllättäviä, kyseenalaisia …

Lue lisää ►
07.08.2018 Festival

OPEN CALL / FALL 2018

UrbanApa tarvitsee sinua! UrbanApa palaa Ateneumiin lokakuussa 2018. Tämän syksyn temaattisena maisemana on “unknown”. UrbanApan konseptit tuleva festivaali mukaan lukien keskittyvät lähestymään tuntematonta -  haluja, utopioita ja dystopioita, sekä näiden kautta taiteen mahdollisuuksia johdattaa tuntemattoman äärelle. Miten unelmoida tuntemattomasta tulevaisuudesta? Miten kehittää työskentelyrakenteita, joita ei ole vielä olemassa? Miten taide voi …

Lue lisää ►