Facebook | Twitter | Youtube |

UrbanApa

Tilaa Urbanapa uutiskirje!

Blog

Urbaani kulttuuri–, taide– ja tapahtumayhteisö
Urbant kultur–, konst– och evenemangssamfund
Community for Urban Culture, Art and Events

NEXT STEP - OSA 1

Kirjoittanut
12 päivää sitten

NEXT STEP - OSA 1

NEXT STEP – KOHTI PAREMPAA TANSSINOPETUSTA  / osa 1 

 

Tanssitunti on monen osan summa – kuinka tunnistaa vastuukysymykset ja turvalliset rajapinnat arjen tilanteissa?

Paula Puumalainen & Anniina Jääskeläinen

 

Tanssinopetuksessa toimitaan uusien sukupolven parissa, jolloin on mahdollisuus rakentaa parempaa, inhimillisempää ja kestävämpää toimintakulttuuria. Tämä ei kuitenkaan tapahdu ilman tiedostettua työtä jokaisella harrastustilanteen toiminnan tasolla. Lasten ja nuorten toiminnan kyseessä ollessa vastuu on aina aikuisilla. Toiminnan järjestäjät, harrastuksen vetäjät ja vanhemmat vaaditaan yhtäläisesti mukaan pohtimaan sitä, mikä on riittävä tavoite harrastukselle – ja ehkä vielä tärkeämpää, mitkä ovat hyväksytyt keinot tavoitteisiin pääsemiseksi. Ymmärtämällä oman taustamme voimme tiedostaa meihin iskostuneita kenties historiallisiakin toiminnan rakenteita ja arvostuksia, joihin käsiksi pääsemällä voimme muuttaa omaa toimintaamme. Uskomme tämän prosessin olevan avainasemassa maailman muuttamiseksi paremmaksi.

 

Harrastustoimintaan vaikuttavista osasista voidaan helposti tunnistaa harrastaja, harrastustoiminnan vetäjä, harjoittelutilanne, toiminnan järjestäjä, ja alaikäisen kyseessä ollessa vanhempi tai huoltaja. Harrastamiseen liittyvät myös toiset harrastajat ja ryhmätilanteissa myös ryhmädynaamiset ilmiöt ja prosessit. Tarkastelemalla osa-alueita yksitellen, voidaan toiminnasta muodostaa kokonaiskuva, ja parhaassa tapauksessa tunnistaa pinnan alla kyteviä ongelmia ja puuttua niihin ajoissa. Olemme sisällyttäneet jokaiseen kappaleeseen kysymyksiä, joiden avulla niin harrastajat, opettajat, vanhemmat kuin toivottavasti myös toiminnan järjestäjät voivat arvioida, ja parhaassa tapauksessa kehittää toimintaa.

 

Harrastaja

Lapsi ja nuori muodostaa käsitystä itsestään suhteessa ympäristöönsä. Harrastus ei ole ainoa todellisuus, jossa käsitys ja kokemus omasta itsestä muodostuvat, mutta sillä on valtava vaikutus. Kun tanssitunnille tulee oppilas toiveenaan oppia tanssimaan, hän asettaa koko kehonsa ja kehollisuutensa uuden eteen. Hän asettuu arvioinnin kohteeksi koko olemuksellaan kantaen mukanaan aiemmat tiedostetut ja tiedostamattomat kokemuksensa, epävarmuutensa ja vahvuutensa. Sekä hänet vastaanottavalla pedagogilla että ympäröivällä ilmapiirillä on suuri vaikutus siihen, millaiseksi hänen kokemuksensa itsestään tanssin oppijana muodostuu. Kun tanssitunnille tulee lapsi tai nuori, on hän erityisen herkässä asemassa suhteessa opettajaansa ja tanssikoulun ilmapiiriin.

Myös käsitys siitä, mikä on oikea tapa kohdella toisia, muovautuu harrastuksessa – ympäristössä, johon lapsi tai nuori on itse toivonut pääsevänsä ja jonka toimijat ovat usein hänen esikuviaan.

Harrastajan näkökulmaa voidaan hahmottaa esimerkiksi seuraavien kysymysten kautta:

Onko lapsi tai nuori pääsääntöisesti motivoitunut ja innostunut harrastuksestaan vai aiheuttaako harjoittelu ja toimintaan osallistuminen ahdistuneisuutta tai levottomuutta? Millä tavoin harrastaja kertoo harrastuksestaan, kuvaileeko hän tilanteita avoimesti vai vaikuttaako salailevan jotain? Tukeeko harrastuksen sosiaalinen ympäristö lapsen tai nuoren hyvinvointia? Tukeeko harrastus yleistä jaksamista? Miten lapsi tai nuori suhtautuu harrastuksen vetäjään?

 

Harrastuksen vetäjä

Suuri osa oppivelvollisen lapsen ja nuoren arjesta kuluu koulun parissa. Koulun arkeen kuuluvat yhteiskunnan asettamat normit ja tavoitteet. Siellä työskentelevät pedagogit on koulutettu tietoisiksi kasvattajan vastuustaan ja turvallisen oppimisympäristön takaamisesta. Toinen valtavan suuren merkityksen luoja on todellisuus, joka vallitsee harrastuksen parissa. Täällä työskentelevät aikuiset poikkeavat usein koulun rakenteissa ja normistossa toimivista aikuisista.

Harrastuksen opettajalla on lupa olla toisenlainen roolimalli. Pedagogin moraalista ja etiikasta ei kuitenkaan voi tinkiä vähääkään. Fyysinen ja emotionaalinen turvallisuudentunne on myös harrastuksen tärkein lähtökohta. Onkin hyvin perusteltua pohtia sitä, miten vetäjä näyttäytyy harrastajille, heidän vanhemmilleen, ja toiminnan järjestäjille. Kaikki me opettajat olemme ihmisiä hyvine ja huonoine ominaisuuksinemme ja päivinemme. Ammatillisuus on kuitenkin kykyä asettua opettajan rooliin jokaisena työpäivänä.

Opettajan kykyä toimia vastuutehtävässään voidaan arvioida esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla:

Vetääkö toimintaa karismaattinen tai ristiriitainen hahmo, johon koko toiminta henkilöityy voimakkaasti? Tuottako opettaja tai valmentaja paljon voimakkaita tunteita, ja huomattavaa vireystilaa esim. hermostuneisuutta? Voidaan tarkastella muodollisia asioita, esimerkiksi sitä onko kyseessä alalle koulutettu ihminen. Myös kokemus ammatissa toimimisesta voi olla tärkeä tarkastelun kohde. Koska monet harrastustoiminnan vetäjät aloittavat uransa hyvin nuorina, onkin perusteltua kysyä kuka on viime kädessä vastuussa kasvavan nuoren toiminnasta ja koulutuksesta tanssikasvatuksen pariin?

Muodollisia seikkoja tärkeämpinä pidämme kuitenkin niitä keinoja, joilla tavoitteisiin päästään vetäjän ja harrastajan välisen vuorovaikutuksen kautta.Voidaan tarkastella pedagogisia keinoja ja käytettyä retoriikkaa. Oikeuttaako vetäjä esimerkiksi epäasiallista toimintaansa tai kyseenalaisilta tuntuvia metodejaan omalla oppimistaustallaan, aiemmilla valmennustuloksillaan tai alan yleisillä käytännöillä? Tällöin kuultavat perustelut voisivat olla esimerkiksi ”silloin kun minä olin tietyn ikäinen/tasoinen harjoittelin…”, ”huipputasolla tämä olisi ihan pientä”, tai ”minä olen tehnyt mestareita kauan, en näe tarpeelliseksi muuttaa toimintaani”. Ovatko vetäjän tunnesäätely, palautteenanto, ja yhteisten pelisääntöjen noudattaminen ammattimaisella tasolla? Käytännön elämän kannalta merkitykselliset seikat voivat liittyä myös hyvin konkreettisiin asioihin. Onko toiminnassa mukana ennakoimattomuutta, vaikkapa runsaasti muutoksia aiemmin sovittuihin harjoitusaikatauluihin tai treenien sisältöön? Ammattimaiseen toimintaan kuuluu myös kyky ymmärtää oman osaamisensa rajat ja toimia niiden puitteissa. Voidaankin siis perustellusti kysyä, pysyykö vetäjä ”tontillaan” vai kuuluvatko hänen toimintaansa esimerkiksi varsinaisen harrastustoiminnan ulkopuolelle ulottuvat tarpeeton terveyden ja ravitsemuksen ohjeistus tai ulkonäön, vaatetuksen, kaverisuhteiden kommentointi? Terveellisestä ja riittävästä ruokavaliosta keskusteleminen yhdessä harrastajien ja vanhempien kanssa on kuitenkin tarpeellista. Haitallista on, mikäli ravitsemuskeskustelu poikkeaa kasvaville lapsille ja nuorille turvallisista ohjeista; niin määrän kuin laadun puolelta.

 

Valmentajan vaikutus lapsen tai nuoren elämään on merkittävä. Usein kiintymys valmentajan ja valmennettavan välillä on molemminpuolista ja suhde muuttuu helposti henkilökohtaisemmaksi, kuin viikkotuntioppilaiden kanssa. Luottamus voi kasvaa niin suureksi, että oppilaan on helppo uskoa opettajalle harrastuksen ulkopuolisia, vaikeitakin asioita. Luottamussuhde tanssinopettajaan, tärkeään aikuiseen lapsen tai nuoren elämässä, on erittäin arvokas. Pedagogi on kuitenkin vastuussa eettisen ja moraalisen tarkastelun kestävästä toimintatavasta myös tällaisessa tilanteessa. Hänen on oltava lapsen tai nuoren luottamuksen arvoinen, mutta tarvittaessa pohdittava onko oppilaan salaisuus sellainen, joka voi vaatia keskustelua vanhempien tai joissain tapauksissa jopa viranomaisen kanssa. (Uuden lastensuojelulain mukaisissa, ilmoittamisen kynnyksen ylittävissä tilanteissa työnantajan tuki ja ohjaus tanssinopettajalle ovat ensiarvoisen tärkeitä!). Harrastuksen vetäjän on ymmärrettävä myös, että luottamussuhde voi olla ainoastaan yksisuuntainen: opettaja ei voi uskoutua oppilaalleen ja vaatia häntä kantamaan omia tai harrastustilanteeseen liittyviä salaisuuksia. Aikuisen rooli on pysyä aikuisena kaikissa työhön liittyvissä tilanteissa.

Tanssipedagogi tarvitsee sanoja tanssin oppimiselle ja kehollisille kokemuksille. Hänellä on oltava tieto omista oppimisen prosesseistaan, mutta kunnioitus myös jokaisen omaa oppimisprosessia kohtaan. On kuitenkin epäreilua edellyttää täydellistä osaamista tanssinopettajalta; näiden asioiden pohdinnassa opettajalla on oltava lupa omaan jatkuvaan kehittymiseen ja oppimiseen. Rakentavaa, hyvinvointia edistävää pedagogiikkaa on kuitenkin tavoiteltava jatkuvasti. Erehtyminen ja virheiden tekeminen ovat osa ihmisyyttä. Pikemminkin kuin pyrkimys virheettömyyteen, tärkeää on virheiden tunnistaminen, anteeksi pyytäminen, ja virheistä oppiminen, jotta toiminta muuttuisi tulevaisuudessa paremmaksi. Jos pedagogiikan eettisiä ja moraalisia näkökulmia pidetään esillä, ja kentällä toimivilta työnantajilta ja opettajilta edellytetään niiden pohtimista, ollaan oikealla tiellä.

 

Harrastustilanne

Peruskoulun maailmassa on viime vuosina noussut voimakkaasti esille positiivinen pedagogiikka, joka perustuu psykologian tutkimukseen. Positiivisen pedagogiikan idea on oppilaan vahvuuksien ja myönteisten kokemusten ja oppimisen sanoittamisessa ja näkyväksi tekemisessä. Positiivisen pedagogiikan ideologia toimii myös tanssinopetuksen maailmassa. Keskusteluissa tanssinopettajien kanssa olemme kuitenkin törmänneet argumenttiin, että jatkuva kehuminen vie pohjan sinnikkyydeltä ja positiivinen palaute kärsii helposti inflaation.

Positiivisen pedagogiikan hyödyntäminen ei tarkoita katteetonta kehumista ja “höttöpalautetta”, vaan edelleen tavoitteellista harjoittelua, jossa oppimiseen ja onnistumiseen kiinnitetään säännöllisesti huomiota -vaikka yhtä aika keskitytään myös niihin asioihin, joita pitää vielä harjoitella. Jos tavoitteena on esimerkiksi koreografian oppiminen, ennen koreografian täydellistä osaamista prosessin varrella saavutetaan monta onnistumista. Näiden onnistumisten näkyväksi tekeminen vahvistaa oppijan myönteistä kuvaa itsestään oppijana ja tanssijana vahvistaa häntä myös sinnikkyyttä vaativien tilanteiden sekä vastoinkäymisten edessä.

Harrastuskäynti kerran viikossa poikkeaa sitoutumisesta esimerkiksi kilpailu- tai koulutusryhmien toimintaan, jossa harjoituksia on melkein joka päivä. Tällöin suhde valmentajaan muodostuu läheiseksi ja tiiviiksi. Valmennustilanne on valta-asema, jossa valmennettava hyväksyy valmentajan auktoriteetikseen. Tästä valmentajan on oltava erityisen tietoinen ja huolehdittava rakentavasta suhteestaan oppilaaseen. Jos tarkastellaan pelkästään suoritusta, hyviin tuloksiin voi päästä myös keinoilla, joilla on lapsen tai nuoren psyykettä ja fysiikkaa rikkova vaikutus. Aikuisen on otettava vastuu valmennussuhteen toimimisesta, tiedottamisesta vanhemmille, ja ongelmien esiin ottamisesta.

Harrastustilanteeseen liittyen voidaan pohtia esimerkiksi osallistujien samanarvoisuutta.

Onko kohtelu ohjaustilanteissa tasapuolista? Onko vetäjällä suosikkeja, joiden kohtelu ja vaatimukset eroavat selvästi muista ryhmässä? Vaihtuuko suosikin asema, tapahtuuko ryhmässä ”pudotuksia” ryhmädynamiikassa tai onko ryhmässä aistittavissa hierarkia jonka asetelmat voivat muuttua yllättäen?

Erittäin tärkeitä kysymyksiä ovat turvallisten rajojen kysymykset, jotka rajaavat myös harrastustilannetta – ja sen ulkopuolista, “epävirallista” toimintaa. Voidaankin tarkastella esimerkiksi sitä, pitävätkö rajat lasten/nuorten ja aikuisten välillä.

Onko kuviossa mukana harrastustoimintaan liittymätön ajanvietto tai yhteydenpito vapaa-ajalla vanhempien ohi? Mihin kellonaikaan yhteydenpito ajoittuu? Missä medioissa kohtaamiset tapahtuvat? Ovatko harrastajien vanhemmat tervetulleita mukaan yhteisiin treenien ulkopuolisiin juttuihin? Ovatko jotkut ryhmän jäsenet enemmän henkilökohtaisesti tekemisissä valmentajan kanssa kuin muut? Kuinka toiminnan järjestäjä puuttuu ja ohjeistaa rajoihin liittyvissä asioissa? Näkyvätkö nämä vanhemmille?

 

Vanhemmat/huoltajat

Alaikäisen oppilaan kohdalla vanhemmilla on ensisijainen vastuu lapsestaan ja lasta koskevat asiat käsitellään vanhemman läsnä ollessa. Hälytyskellojen pitäisi soida, jos lapsella on selvästi mieltä painavia salaisuuksia opettajansa kanssa tai harjoittelutilanteeseen liittyy jotain sellaista, mistä ei voi tai saa puhua kotona. Yhtä lailla valmentajan on otettava vastuu oppimisen ja onnistumisten näkyväksi tekemisestä. Nuoruusikään siirryttäessä asiaan kuuluu myös itsenäistyminen harrastukseen liittyvissä asioissa vanhempien roolin vähentyessä. Nuorten kohdalla on kuitenkin edelleen tärkeää tarkastella sitä, kuinka vanhemmat ja huoltajat huomioidaan toiminnassa kasvun ja kehityksen myötä.

Ovatko harjoitustilanteiden ovet avoimet ja viestintä kotiin päin ajantasaista ja yhteisesti avointa? Kenellä on mahdollisuus sanoa stop, jos epäillään sairautta tai loukkaantumista? Puututaanko sairaana tai loukkaantuneena harjoittelemiseen? Kuka päättää viime kädessä, milloin ei treenata: harrastaja, valmentaja, toiminnan järjestäjä, vanhempi vai lääkäri? Onko vanhemmilla selkeä rooli, (esimerkiksi kuljeta, kannusta, kustanna), vai toimiiko osa vanhemmista pyydettyinä tai pyytämättä esimerkiksi oman lapsensa, tai hänen tanssikavereidensa kotivalmentajana? Onko vanhempien roolista mahdollista keskustella valmentajan tai toiminnan vetäjän kanssa?

 

Toiminnan järjestäjä

Viimeinen tarkastelun kohde liittyy toiminnan järjestäjään: julkiseen toimijaan, yritykseen, yhdistykseen tai vapaaseen toimijaan, jonka alaisuudessa harrastuksen vetäjä tekee työtään. Jokainen vetäjä tekee työtään omalla persoonallaan, mutta toiminnan järjestäjä vastaa siitä, miten harrastustilanne ja siihen liittyvät puitteet on järjestetty. Toiminnan järjestäjän vastuulle kuuluvat myös millaista tukea ja tietoa niin harrastaja kuin hänen vanhempansa saavat. Siksi onkin oleellista kysyä, millaista tukea ja ohjausta harrastuksen vetäjä saa työlleen toiminnan järjestäjältä. Toiminnan järjestäjän velvollisuus on aina viipymättä puuttua tietoonsa tulleisiin epäkohtiin niin harrastustilanteessa, kuin opettajan toiminnassakin.

Toiminnan järjestäjän ollessa tarkastelun kohteena on merkittävää pohtia kuka tai mikä tuntuu olevan toiminnan keskiössä?

Harrastaja? Valmentaja? Toiminnan järjestäjä? Minkä viestitään olevan keskiössä? Onko virallisen viestinnän ja koetun todellisuuden välillä epäsuhtaa?

Joskus keskiössä voidaan havaita olevan harrastuksen vetäjän tai toimintaa järjestävän rakenteen. Minkälaisessa tilanteessa voidaan kokea vetäjän olevan keskiössä? Mitä se tarkoittaa toiminnalle? Entäpä jos keskiössä tuntuukin olevan rakenne, jossa toimintaa toteutetaan (seura, koulu tms.)? Miten se näyttäytyy harrastuksen arjessa? Voidaan myös tarkastella toiminnan yhteyttä ympäröivään maailmaan. Onko toiminta avointa niin, että luonnollista yhteistyötä tapahtuu muiden alan toimijoiden kanssa? Vai määrittääkö toimintaa ennemminkin sulkeutuneisuus, salamyhkäisyys, ja epäluuloisuus muuta alan toimintaa kohtaan?

Onko keskiössä markkinointi? Sosiaalisen median aikakaudella kuva- ja videomateriaalin käyttäminen ja julkaisu osana tanssin harrastustoimintaa on korostunut.

Voidaankin perustellusti kysyä, kuvataanko harrastuksessa? Kuka julkaisee kuvia tai videoita ja millä foorumilla? Onko kuvaus- ja julkaisuluvat huomioitu asianmukaisesti? Jos harrastuksessa kuvataan, mihin tarkoitukseen kuvamateriaalia saa käyttää? Saavatko kuvauksen kohteet korvausta, jos kyseessä on mainos tai muu myynninedistämisen tarkoitus? Onko kuvauksen kohteilla mahdollisuus saada jälkikäteen poistettua julkaistu kuvamateriaali mielen muuttuessa esim. nuoren kasvun myötä, ja onko siihen olemassa helppo toimintatapa?

Luonnollisestikin keskiössä voivat yhtä aikaa olla useat asiat. Ne ovat myös todennäköisesti erilaisia asioita toiminnan järjestäjälle kuin harrastajalle tai hänen vanhemmilleen. Kuitenkin toiminnan järjestäjästä voi saada paljon tietoa arvioimalla, mikä näyttäytyy olevan toiminnan keskiössä. Jos keskiössä ovat harrastajat, miten tämä näyttäytyy toiminnassa? Onko tärkeintä kenties tavoite, menestyminen, tai voittaminen? Miten se välittyy harrastustapahtuman osapuolille? Vaikuttaako tärkein asia olevan jotain muuta, kuten ilmapiiri, harrastuksesta saatava tunnekokemus, tai eväät tasapainoiseen kasvuun ja kehitykseen?

Tanssitilanteen osa-alueiden pohdinnan merkitys

Kuten jokainen harrastus, myös tanssi kantaa mukanaan historian painolastia. Pyrkimykset esteettisen elämyksen tarjoamiseen, painovoimaa uhmaavaan fyysisyyteen tai henkilökohtaisesta kokemuksesta nousevaan ilmaisuun ovat mahdollistaneet sarjan tämän päivän valossa kestämättömiä toimintatapoja, joita pyritään aktiivisesti tunnistamaan ja purkamaan myös ammatillisella kentällä. Työ on paikoitellen vasta alussa. Onko tanssin olemassaololle oikeutusta nykyisissä muodoissaan, mikäli ideaalien saavuttamiseksi vaaditaan fyysisesti, emotionaalisesti, tai sosiaalisesti rikkovia menetelmiä?

Tanssilla on suuri mahdollisuus tarjota mitä erilaisempia merkityksellisyyden kokemuksia. Tanssi voi olla taikaa, yhteisöllisyyttä, virtuoosia, oman kehollisuuden äärelle kulkemista. Se voi olla spektaakkelia, voimaa, räjähdyksiä ja ilotulitusta. Seuraavan vuosikymmenen kehitystehtäviin kuuluvat vastuun ja rakenteiden merkityksen esiin nostaminen, toiminnan jokaisella osa-alueella. Tanssilla voi vaikuttaa, rakentaa, ja rikkoa. Tanssilla vaikutetaan, rakennetaan ja rikotaan. On meistä kiinni, mitä keinoja ja eväitä seuraavan sukupolven ammattilaiset ja harrastajat saavat mukaansa. Meidän luomamme historia kulkee heidän kehoissaan.

 

Anniina Jääskeläinen on tanssitaiteen maisteri, joka on toiminut vuodesta 2004 tanssinopettajana eri ikäisten ja tasoisten tanssijoiden kanssa aina aloittelijoista ammattiin opiskeleviin saakka. Tällä hetkellä Anniina opiskelee lääketiedettä Oulun Yliopistossa, tutkii rintasyöpää ja opettaa tanssia SM-tasolla kilpaileville lapsille ja nuorille.

 

Paula Puumalainen on mediatuottaja ja taide- ja taitoainepainotteisen luokanopettajakoulutuksen saanut kasvatustieteen maisteri. Hän on opettanut breakdancea ja muita katutanssilajeja vuodesta 1997 ja työskennellyt tanssijana, tuottajana ja opettajana katutanssi-, lastenkulttuuri- ja tanssikasvatusprojekteissa. Tällä hetkellä hän työskentelee luokanopettajana ja tanssinopettajana Oulussa.  

 

Tuoreimmat tapahtumat:

04.10.2018 Festival

UrbanApa x Ateneum 2018

 4.-7.10.2018 / Unknown?  Me olemme tuntemattoman äärellä. Me emme tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Rajapinnat vuotavat ja tuttu muuttuu tunnistamattomaksi. Meitä pelottaa, mutta ehkä voimme kohdata tuntemattoman yhdessä?  UrbanApa x Ateneum on festivaali, joka törmäyttää urbaanin nykytaiteen ja museokontekstin. Neljän päivän aikana tuomme yhteen installaatioita ja videotaidetta, pieniä, hauraita, yllättäviä, kyseenalaisia …

Lue lisää ►
07.08.2018 Festival

OPEN CALL / FALL 2018

UrbanApa tarvitsee sinua! UrbanApa palaa Ateneumiin lokakuussa 2018. Tämän syksyn temaattisena maisemana on “unknown”. UrbanApan konseptit tuleva festivaali mukaan lukien keskittyvät lähestymään tuntematonta -  haluja, utopioita ja dystopioita, sekä näiden kautta taiteen mahdollisuuksia johdattaa tuntemattoman äärelle. Miten unelmoida tuntemattomasta tulevaisuudesta? Miten kehittää työskentelyrakenteita, joita ei ole vielä olemassa? Miten taide voi …

Lue lisää ►
04.06.2018 Exchange

TOOLBOX #13

UrbanApa TOOLBOX on työpaja/labi , jonka tarkoituksena on saattaa yhteen taiteen eri alojen ammattilaisia. TOOLBOX tarjoaa alustan taiteellisten praktiikoiden jakamiselle, paineettomalle taiteelliselle työskentelylle ja yli genrerajat ylittäville kokeiluille. Kevään 2018 toisessa  TOOLBOXissa tools for art and life työskennellään elämän, taiteen ja näyttämöllisten avausten kanssa.  Jaamme taiteellisia (ja oikean elämän) praktiikoita, tutkimme, keskustelemme ja …

Lue lisää ►
26.05.2018 Exchange

DemoFest

DemoFest / 26.-27.5.2018 / Zodiak – uuden tanssin keskus C4 la 26.5. klo 17 C4 ja su 27.5. klo 13 C4 *scroll down for English Syksyllä 2017 UrbanApa järjesti mentorointialustan nuorille taiteilijoille! Nyt nähtävä DemoFest tarjoilee kuluneena keväänä alkunsa saaneita teosehdotelmia ja/tai koreografisia kokeiluja. Mentorointialustalla tavanneet nuoret freelance tanssitaiteilijat ovat …

Lue lisää ►