UrbanApa ja sen taustayhdistys UTT ry on vuonna 2009 perustettu antirasistinen ja feministinen yhteisö, jonka kaikki toiminta perustuu jakamiselle, yhteisöllisyydelle, voimaannuttamiselle ja tilan luomiselle. Toiminta on rakentunut rikkaaksi ja runsaaksi, ja tarvitsemme nyt mukaan henkilöä, joka ottaa haltuun toiminnan hallinnollisen ja tuotannollisen puolen työtehtäviä sekä on innostunut kehittämään niitä. Haastattelut ja valinta pyritään tekemään kesäkuun aikana. Työ alkaa elokuussa 2023.
- Kulttuuriyhteisö UrbanApa etsii monimuotoiseen joukkoonsa osa-aikaista talous- ja hallintohenkilöä!
- Mitä odotamme hakijoilta?
- Mitä työnkuvaan kuuluu
- Hakuohjeet
- Lisätietoja UrbanApasta
UrbanApa rekrytoi syksylle 2023
Etsimme joukkoomme osa-aikaista talous- ja hallintohenkilöä
Kulttuuriyhteisö UrbanApa etsii monimuotoiseen joukkoonsa osa-aikaista talous- ja hallintohenkilöä!
Osaajaa haetaan ajanjaksolle 1.8.-1.11.2023.
Palkka: 4000€ + 9% lomakorvaus, joka vastaa yhteensä n 1,5kk työaikaa ja noin 220h työtä. Työtunnit jakautuvat seuraavanlaisesti: elo-syyskuussa n. 100 tuntia ja loka-marraskuussa n. 120 tuntia. Haastattelut ja valinta pyritään tekemään 3.7.2023 mennessä.
Työ alkaa 1.8.2023.
Mitä odotamme hakijoilta?
Ensisijaista on se, että hakemamme henkilö jakaa yhteisön arvot sekä haluaa toimia yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta edistävien rakenteiden kehittämisen parissa.
Hakijalla olisi hyvä olla:
- Kulttuuri-, yhdistys- tai järjestökentän tuntemusta
- Kulttuuri- tai hallinnon alan koulutus
- Kokemusta talous- ja/tai hallintotyöstä sekä apurahojen hakemisesta
- Kielitaitona suomi ja englanti
- Taustayhdistyksen virallisten materiaalien ja toimintakielen ollessa suomi, hakijan tulee puhua ja kirjoittaa erinomaista suomea
- Toiminnan kansainvälisen luonteen vuoksi erinomainen englannin kielen hallinta on tarpeen
Mitä työnkuvaan kuuluu
Työtehtäviin kuuluu:
- Taloushallintoon liittyviä tehtäviä ja taloushallinnon prosessien kehittämistä yhteistyössä tilitoimiston kanssa
- Tuotannollisten prosessien ja aikataulujen koordinoiminen
- Apurahahakemusten kirjoitus ja raportointi yhteistyössä taiteellisen johtajan kanssa
Hakija pitää järjestelmällisestä, ennakoivasta ja inspiroivasta työstä jossa saa toimia itsenäisesti, mutta tiiviiseen yhteisöön nojaten. UrbanApan kotipaikka on Helsinki, mutta yhteisöllä ei ole pysyviä toimitiloja joten työtä voi tehdä osittain etänä.
Hakuaika päättyy 28.6.2023
Hakuohjeet
Lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi, sekä mahdolliset suosittelijat/suositukset 28.6.2023 mennessä Lisa Kalkowskille osoitteeseen urbanapa.rekry@gmail.com. Haastatteluja voidaan tehdä jo hakuaikana.
Lisätietoja UrbanApasta
UrbanApassa työntekijällä on mahdollisuus konkreettisesti edesauttaa taidekentän muutosta kohti moninaisempaa, huokoisempaa ja inklusiivisempaa tulevaisuutta.
Lisätietoja yhteisöstä www.urbanapa.fi.